Oon paska äiti. En osaa olla äiti. Mulla ei oo äitigeeniä, en halua leipoa, en halua leikkiä leluilla, en halua askarrella. Tykkään olla lasteni kanssa, mutta en tykkää mistään noista lasten jutuista. Tykkään höpöttää, kutitella, jutella, ihmetellä asoita. Kertoa lapsille elämästä. Tykkään halailla, pussata, läheisyydestä. Maata lattialla ja nauraa hassulle jutuille. Kertoa vitsejä. Onko se väärin? En tiedä. Mutta siltä se tuntuu, kun leikit ja askartelut ei kiinnosta, vaan tuntuu pikemminkin helvetiltä maanpäällä.
Jo pienenä mun sisko valitti mulle, kun en leikkinyt leluilla. Saatoin aloittaa jonkun leikin ja lopettaa melkein heti. Olin tylsä. Musta tuntuu että olin ulkona vaan koko ajan, leikkimässä pihaleikkejä, riehumassa, juoksentelemassa. En pystynyt keskittymään sisällä mihinkään tiettyyn leikkiin ja tuntuu että en pysty nytkään. Se että pitäisi leikkiä jotain ahdistaa ja ärsyttää. Oon oikeasti yrittänyt, mutta se on vaikeaa!
Tietenkään en lapsille tätä näytä niin isosti, mutta oon kyllä kertonut ihan suoraan että en tykkää leikkiä leluilla, enkä lapsenakaan sitä juuri harrastanut. Yleensä keksitäänkin sitten jotain muuta hauskaa yhdessä, eikä lapsia ainakaan nyt oo tuntunut edes haittaavan, ettei äiti aina leiki tai askartele. Joskus kyllä sitäkin sitten tehdään, minä sisäisesti kirkuen tuskaa hampaat irveessä. 😂
Ootko sä sellanen joka leikkii, askartelee, leipoo jne? Ja mistä mä löytäisin sellaiseen inspiraatiota?
Kommentit
Lähetä kommentti