Siirry pääsisältöön

Päihderiippuvaista tai sairasta ei voi pelastaa

Jos perheessä tai ystäväpiirissä, tai ylipäätään missä tahansa on tekemisissä ihmisen kanssa, jolla on esim jokin riippuvuus tai sairaus, kohdistaa se meihin läheisiin tosi paljon odotuksia ulkopuolelta. Tuntuu että ulkopuoliset odottaa meiltä pelastamista ja muutenkin sitä, että laitetaan asiat kuntoon. Siinä vaiheessa kun ite heittää hanskat tiskiin saa älyttömän määrän kritiikkiä. Yleensä vielä sellaisilta, joilla ei ole hajuakaan mitä kaikkea sen ihmisen eteen on yritetty tehdä, kuinka monta vuotta on yritetty sitä ihmistä auttaa. Ihmisiä ei valitettavasti tosta noin vaan pelasteta. Se on mahdotonta. Se kun lähtee siitä ihmisestä itsestään ja hänen omasta halusta saada elämänsä kuntoon. Tää mun on pitänyt oppia itse kantapään kautta, kun poltin itseni loppuun yrittäessäni pelastaa päihderiippuvaista ihmistä vuosia, ihan turhaan. 


Missä kulkee se raja että pitää auttaa? Jossain vaiheessa on pakko vaan luovuttaa, kun läheinen ei itse näe käytöksessään mitään väärää. Hän oikeuttaa tekonsa tai käytöksen jollain syyllä. Tämä syy voi olla vaikka lapsuudentrauma, huono elämäntilanne tai sairaus, jne. Ketään ei tietenkään tulisi hylätä huonoina hetkinä, mutta ketään ei voi myöskään pelastaa väkisin, oli kuinka läheinen ihminen tahansa. Jos sä oot vuosia yrittänyt saada ihmiselle apua, eikä tapahdu mitään, alkaa jossain vaiheessa tajuamaan että kaikki se energia mitä sä annat itsestäsi menee vaan hukkaan. Joskus tähän ei tarvita edes vuosia. Joskus se, että ihminen käyttäytyy ja kohtelee toista todella alentuvasti ja epäkunnioittavasti saa olla syy siihen, että välit laitetaan jäähylle. Sulla on oikeus ajatella myös itseäsi ja omaa hyvinvointiasi ja jos se menee jo siitä kerrasta katki, niin sitten se menee. Meillä jokaisella on oikeus asettaa rajat just niin miten itse halutaan. Meillä on itsemäärämisoikeus. 


Meidän läheisten tehtävä ei ole pelastaa. Me voidaan ohjata oikeaan suuntaan ja yrittää olla tukena. Mutta jos se ei tuota tulosta tai jos käytös on todella alentavaa, loukkaavaa, satuttavaa tai epäterveellistä, ei sitä tarvi sietää edes hetkeä. Jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja jos myrkyllinen suhde alkaa verottamaan jo omaa jaksamista ja arjen pyörittämistä, ei siinä ole mitään järkeä jatkaa sellaista suhdetta. Monesti olen saanut lukea että on välinpitämätön kun ei toistuvasti yritä pelastaa ihmistä jolla menee huonosti. Et välitä kun et jääkään seisomaan vierelle huonolla hetkellä. Mulle on ihan terapeutitkin sanoneet että se ei ole edes terveellistä. Itse sitä oli vaikea tajuta ja vasta vuosia myöhemmin tajusin nostaa kädet ilmaan ja luovuttaa. Mun piti ajatella myös mun omaa perhettä, itseäni ja lapsia. Aloin voimaan todella huonosti. 


Tää on syy, miksi nykyään paljon helpommin nostan kädet ilmaan näissä asioissa. Koska tiedän mitä se on, kun yritin vuosia pelastaa. En halua enää ikinä tuhlata elämääni sille, että muut saisivat hyvän elämän.  Turhaan. Tottakai yritän olla tukena ja ohjata oikeaan suuntaan, mutta niinkuin sanoin, mun tehtävä ei ole pelastaa ketään. Ja jos mä koen, että kaikesta siitä hetkenkin yrittämisestä ei ole mitään hyötyä ja saan jatkuvasti vain paskaa niskaan, niin en aio tuhlata enää aikaani. Enemmän kuin mielelläni palaan asiaan sitten kun asioista voi keskustella, sen voi tehdä rakentavasti sekä ihminen tiedostaa ongelmansa ja haluaa siihen apua. 

Ei se niinkään vaan mene että yhdellä on vastuu tehdä kaikkensa toisen hyvinvoinnin eteen. Happimaski laitetaan lennollakin itselle ensiksi, ennenkuin sille toiselle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv