Siirry pääsisältöön

Ketään ei oikeasti kiinnosta mitä sulle kuuluu

Jos joku kysyy että mitä kuuluu, siihen vastataan yleensä hyvää. Se on tapana. Se on kevyttä keskustelua. Ei puolitutulle tai ventovieraille kerrota hirveän syvällisiä asioita, rankkoja vaiheita omasta elämästä. Vielä vähiten esim instassa tai muualla.

Mutta jos kuitenkin kerrot jostain todella rankasta ajanjaksosta tai asiasta mitä on tapahtunut, ihmisiä ahdistaa. He eivät tiedä miten siihen tulisi reagoida. Kerrot vaikka masennuksesta tai keskenmenosta, voit saada paljon tsemppaavia kommentteja, mutta ihmiset rullaa ohi miettien et huhhuh, toivottavasti tätä EI tuu lisää. 



Sama juttu ”oikeassa elämässä”. Jos kertoo sairastuneensa johonkin mielisairauteen (mitkä on oikeasti aika yleisiä nykyään, eli ei pitäisi oikeasti olla niin leimaavia enää tai tabu) tai muuhun sairauteen joka hankaloittaa elämää tai sait sen keskenmenon, ihmiset ei halua kuulla siitä. Ihmiset haluaa pitää keskustelun kevyenä, pintapuolisena. Asiaan voi olla todella vaikea reagoida varsinkin jos ei ole omaa kokemusta, sen toki ymmärtää. 

Tästä päästään asiaan että ”no pitääkö kaikesta sitten kertoa? Eikai kaikki kuulu kaikille?” No ei kuulu ei. Mutta itse ainakin koen että jos käy läpi jotain ja se näkyy mielialassa tai käytöksessä, niin olisi ihan hyvä tuoda asia ilmi. Vaikka se kuinka herättäisi ahdistusta toisessa tai hän haluaisi sivuuttaa koko asian, ainakin on tietoinen kun kertoo mitä on meneillään. Ei toki puolitutulle ole pakko selventää jos ei halua, mutta ainakin sellaiselle jonka kanssa on useammin tekemisissä, on ehkä hyvä kertoa mitä on meneillään.



Monesti onneksi asian sivuuttaminen ei edes ole tahallista, ei vaan löydetä oikeita sanoja. Silloin voi sanoa vaikka ihan suoraan että ”mulla ei ole oikein sanoja tähän asiaan”, se auttaa jo paljon. Meistä kukaan ei odota, että ihminen kenelle me puhutaan asioistamme, jotenkin mystisesti pelastaa meidät. Me halutaan vaan pitää kärryillä, varsinkin siis sellaiset ihmiset jotka ovat osana meidän jokapäiväistä elämää. 

Silloin kun itse sairastin masennusta ja kun koin keskenmenot, olisi ihmisiltä toivonut erilaista lähestymistapaa. Siksi tässä onkin loppuun pieni listaus, mitä ei kannata sanoa masentuneelle/muusta mielisairaudesta kärsivälle tai keskenmenon kokeneelle: 



MASENNUS:

  • ”Mitä jos ajattelisit vaan positiivisemmin.” Sano mieluummin että olet tukena. Yritämme kyllä parhaamme pyristellä pois negatiivisista asioista. Siinä menee vaan aikaa, näitä juttuja ei paranneta parilla positiivisella mietelauseella. 
  • ”Mee lenkille!” Kerro mieluummin olevasi seuraksi, jos kaipaa seuraa. Ulkoilu on hyvä keino kohentaa mielialaa, mutta se lenkki ei mystisesti paranna masennuksesta. 
  • ”Juo paljon vettä”. Sano mieluummin minulla ei ole sanoja tähän, mutta haluan auttaa”.
  • ”Asiat voisi olla huonommin”
  • ”Joillain on asiat vieläkin huonommin”. Näihin kahteen voisi sanoa mieluummin ymmärtävänsä että on juuri nyt vaikeaa, mutta olen tukenasi. Aina tulee olemaan asioita jotka ovat kauheampia, mutta se ei saa mielisairautta häviämään. Tämä ei ole valinta. Jos me voitaisiin valita, niin ei varmasti masennuttaisi koskaan. Trust me. 




KESKENMENO

  • ”Sehän oli vasta solumöykky”.  Sano mieluummin olevasi pahoillasi menetyksestä. Meille ”solumöykky” on tärkeä ihan siitä ekasta plussasta testissä.  
  • ”Olkaa onnellisia että teillä on jo lapsia”. Tottakai me ollaan onnellisia heistä, mutta se ei poista sitä surua menetyksestä, eikä poista vauvahaaveita. Tähän sopii myös vinkki numero yksi. 
  • ”Voittehan te yrittää heti uudestaan”. Aika varmasti niin tehdäänkin, mutta sanoa voi mieluummin että on tukena jos tarvii. 
  • ”Luonto hoitaa vialliset pois”. Ymmärrän tän pointin mutta se ei vaan toimi. Tähänkin voi vaikka sanoa että ei löydä sanoja, mutta on pahoillaan ja tarjota apua jos tarvitsee. 
  • ”Ainakaan ette saanut kokea kohtukuolemaa”. Vaikka nämä on kaksi täysin eri asiaa, niin tässä ei oo mikään kilpailu menossa, missä joku saa tuntea enemmän surua kuin toinen. Pahoittelu ja avuntarjoaminen pätee tässäkin. 
  • ”Ainakin sun vehkeet toimii”Aha, kiitos. Kylläpä helpotti! Tässäkin olisi voinut vaikka pahoitella mieluummin ja tarjota vaikka seuraa jos haluaa muuta mietittävää

Ja jos näistä mikään ei uppoa, aina voi vain pahoitella tai sanoa että ei tiedä mitä sanoisi. Sekin riittää. Me ei odoteta viisaita sanoja tai parantavia lauseita. Riittää että yrittää edes ymmärtää.

Tottakai on myös ihmisiä jotka haluavat kuulla sun elämästä ja asioista, osaa antaa sitä tukea. Eikä tietenkään kaikilta voi vaatia täyttä kiinnostusta muiden asioihin, tarkoitus tässä ei ole siis syyllistää ketään. Eikä ole väärin jos ei osaa olla tukena, pahoittelu riittää vallanmainiosti. Monesti on vaan itse niin turhautunut siihen kun ongelmia vähätellään. Sekään ei välttämättä ole tahallista, mutta kyllä se harmittaa ja saakin harmittaa. Ei muakaan kiinnosta kaikkien vointi, mutta ei se oikeuta sitä, että saisi kommentoida esim tökerösti. Jos ei mitään hyvää sanottavaa löydä, voi sanoa mieluummin vaikka ettei löydä sanoja ollenkaan. Sekin on parempi. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady