Siirry pääsisältöön

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen. Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta. 

Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla. 



Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki. Se tuntuu ihan siltä kuin siellä olisi pelkkä massiivinen reikä jäljellä ja jos sut heitettäis vaikka mereen, niin pulputus vaan kävisi. Tiedättekö, niinkuin pullon upottaa veteen ja se täyttyy. Todella kankeata menoa eikä lihaksisto tunnu yhtään omalta. Mutta anna aikaa, kyllä ne vielä palautuu onneksi! Ja kannatan sitä, että jo ajoissa lähtee silti varovaisesti niitä tunnustelemaan, ihan rauhallisesti ja pikkuhiljaa! 

Tää kuva voi ehkä havainnollistaa fiiliksiä
Tää kalkkuna toimii hyvänä havainnollistavana kuvana fiiliksistä heti synnytyksen jälkeen. Anteeksi 😂

Ja auta armias kun pitäisi mennä edes sinne pissalle tai kakalle. Normaalista asiasta tuleekin kauhuleffa, kun kaikki kirvelee helvetisti. Sanon sulle, että käsisuihku, käsisuihku ja vielä kerran käsisuihku. Asenna sellanen joka ikiseen vessaan missä tuut käymään ekat pari viikkoa. Trust me, käsisuihku on kaveri. Siitä lorottelee vessatoimituksen ajan semiviileää suihkua berberin ja alapään kohdille, niin taivas aukeaa.

Alatiesynnytyksen jälkeen voi olla hyvä hamstrata myös särkylääkkeitä kotiin, koska allekirjoittaneella ainakin oli hirveän hankalaa seistä, kun alakerta tuntui siltä kuin se olisi ollut autokolarissa. Kaks kertaa. Peräkanaa. Särkylääkkeiden voimalla pystyin seisomaan ristiäisen toimituksen ajan. Halleluja. 



Maha synnytyksen jälkeen ei muuten häviäkään ihan heti kaikilla. Siinä se roikkuu ja pysyy. Itsellä se on pysynyt vuodesta 2012. Toki kun pudotin raskauskiloja, se pieneni mutta hengasi sinnikkäästi edelleen. Joten älä ylläty, jos vatsaa jää.




Mainittakoon vielä loppuun että nää on asioita joihin olisin itse halunnut valmistautua 😂 Joillekin ei jää mitään jälkiä koko raskaudesta tai synnytyksestä. Lucky bastards. 😒

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Kun meidän lapsi katosi

”Missä M on?” Mies kysyi? ”Häh, tossa terassilla seisoi ihan muutama sekunti sitten kun katsoin. Eikö se oo siellä enää?” Vastasin hämmentyneenä.  ”Ei.”  Juoksin pihalle huutamaan lasta nimeltä, ei vastausta. Mies huusi etupihalla. Juoksin suoraan metsään ilman kenkiä ja olin juuri kiipeämässä ison kaatuneen puun yli, kun mies huusi että lapsi löytyi! Hyvä luoja sitä helpotusta. Se tunne, kun helpotus valui jokaiseen raajaan. Huhhuh.  Lapsi oli mennyt talon nurkalle. Sinne ihmettelemään ötököitä, eikä ollut vastannut vaikka huudeltiin. Oli ollut ilmeisesti niin keskittynyt puuhiinsa. Jestas että lapset voi antaa sydämentykytyksiä vahemmilleen! Luojan kiitos lapsi löytyi.  Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tuli tosiaan tää oma tapaus mieleen ja se aivan sairaan helpottunut tunne, kun lapsi löytyikin. Meinasin ruveta itkemään. Tässä ei mennyt tosiaan yhtään kauaa, kun lapsi oli hävinnyt meidän näkyvistä! Ne on tosi nopeita. Meillä on aidattu takapiha ja metsää, mutta metsä onkin mei