Siirry pääsisältöön

Lapsi alkoi kouristelemaan, taas sairaalaan

Varoitus. Tekstissä on tosi tarkkaa kuvausta kouristuksesta, joka saattaa herkimpiä ahdistaa! 

Siis ei oo todellista. Just kun meidän 3v pääsi sieltä sairaalasta, joutui meidän 1 vuotias ambulanssilla sairaalaan! Eihän tää oo todellista enää. 


Huomasin viime viikolla töistä tullessa, että 1 vuotiaalla on vähän lämpöä ehkä. Oli tosi kiukkuinen ja mua ärsytti. Lapsi keksi onneksi tekemistä ja sain hetken olla rauhassa. Muut lapset olivat ulkona. Vilkaisin puhelinta ja laitoin puhelimen pois ja sillä välillä näin, kuinka lapsi kaatuu ja kolautti päänsä. 

Otin lapsen syliin, lohdutin ja kaikki oli näennäisesti hyvin, pieni kuhmu takaraivossa ja vähän itkuisempi lapsi vaan. Laitoin stressaantuneena viestiä miehelle, että no nyt meidän 1v kaatui. Että mitähän vielä tästä puuttuisi. 



Puolituntia kului ja lapsi istuskeli mun sylissä. Yhtäkkiä hän valahti mun sylistä mun ja käsinojan väliin. Ajattelin että se siellä jotain omiansa möyrii, kun tykkää pelleillä. Kyselin nimeltä, ei tapahtunut mitään. Aattelin että nukahtiko se nyt keskenkaiken yhtäkkiä ja nostin lapsen ylös. Silmät oli muljahtaneet ympäri ja vieläkin ajattelin, että lapsi jotain hassuttelee.

Yritin puhua lapselle, mutta hän ei reagoinut mihinkään. Puhuin, napsuttelen sormia, yritin huhuilla, osoitin puhelimen taskulampulla silmiin, mutta ei mitään reagointia. Soitin hätääntyneenä miehelle, että meidän lapsi ei reagoi mihinkään, mun pitää soittaa hätänumeroon. En muista miten se puhelu päättyi, mutta sen jälkeen soitin hätäkeskukseen.



Hätäpuhelun aikana tilanne paheni entisestään. Olin varma että mun ihana, iloinen, höpsö 1 vuotias kuolee nyt mun syliin. Lapsi veltostui entisestään ja alkoi kuolaamaan kauheasti. Katsoin pieniä käsiä ja näin miten ne alkoivat sinertämään. 

Lapsi alkoi pitää outoa katkonaista ininää ja hengitti myös katkonaisesti. Näytti siltä että hän tukehtuu. Huusin hätäkeskukseen jotain tukehtumisesta ja hätäkeskuksesta neuvottiin kääntämään lapsi mahalleen mun syliin ja lyömään lapaluiden väliin napakasti. Käänsin lapsen, aloitin lyömään selkään ja näin miten lapsella muuttuu niska jo sinertävän liilaksi. 

Hysteerisenä huusin että lapsi kuolee ja että mitään ei tuu ulos vaikka hakkaan. Hätäkeskuksesta käskivät mun koittaa hengitystä, että tuntuuko ilmavirtausta uloshengityksestä. Työnsin käteni lapsen pienelle naamalle ja tunsin lämpöisen ilman tulevan ulos. Huusin hätääntyneenä mutta helpottuneena että hän hengittää. Hätäkeskus sanoi että hengitystiet ovat siis auki, eikä ole välitöntä vaaraa. Käskivät mun laittaa lapsen kylkiasentoon sohvalle ja pitämään kiinni sekä puhumaan rauhallisesti lapselle. Rauhallisesti ei oikein onnistunut 😬



Lapsi oli kasvoiltaan sinertävä ja kuolasi edelleen. Hän kouristeli ja hengitys oli edelleen katkonaista. Kun hätäpuhelu loppui, lapsen jalat alkoivat heikosti potkiskelemaan ilmaa, ihan kuin olisi työntänyt mua kauemmas jaloillaan, mutta liike oli tahatonta. Jalat vispasi ja lapsi alkoi pitämään kovempaa ääntä, ns narinaa, eikä se ollut enää niin katkonaista. Kun ensiapuhoitajat saapuivat, lapsi reagoi jo vähän enemmän. 

Ensiapuhoitajien häärätessä ja mittaillessa lapsen vointi koheni koko ajan paremmaksi. Koska lapsi oli lyönyt päänsä sekä kouristus oli ensimmäinen, päättivät he lapsen (onneksi) viedä sairaalaan yöksi tarkkailuun. 



Mä olin koko ton episodin ajan pihalla kuin käkikello. En tajunnut mistään mitään, puhuin ihan ihmeellisiä ja epäolennaisia asioita ja kiinnitin huomiota aivan ihmeellisiin yksityiskohtiin. Ihmettelin myös miehen saapuessa että miksei se muka tiedä mistään mitään, vaikka ei ollut tosiaan ollut paikalla. Ilmeisesti menin niin shokkiin, eikä oo mikään ihme koska se näky oli aivan helvetin kauhea. 

Kun mentiin ambulanssiin alkoi itkeskely, jota kesti koko päivän. Mua pyörrytti aivan kauheasti, kun en ollut hengittänyt normaalisti paniikin takia. Vasta osastolla aloin rauhoittumaan ja fiilikset normalisoitumaan. Lapsi oli yön kiinni piuhassa ja yö meni hyvin. Seuraavana päivänä päästiin kotiin, lapselle diagnosoitiin kuumekouristus. Hänellä oli siis noussut kuume, joka jatkuikin siitä vielä pari päivää. Saatiin reseptillä haettavaksi lääkettä jos kouristus uusiutuu vielä joskus.



Voin kertoa että tää oli tähän asti mun elämäni ehdottomasti hirvein kokemus. Huhhuh. Onko sulla kokemusta kuumekouristuksesta?

Kommentit

  1. Ai kamala kun luin tän niin mulla pääsi itku😢 teillä on ollut ihan hirveän vakava tilanne siellä... se paniikki ja huoli välittyy tässä tekstissä todella hyvin.

    Toivottavasti teille ei enää näitä tulisi yhtään enempää ja että pikkuiset voisi hyvin😚

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

”Läski wt -mutsi ja rumat kakarat”

Mun blogisivuille tuli viikonloppuna joku ihme pahanmielen purkaus -hyökkäys. Sain ihan jäätäviä kommentteja tänne blogiin. Oon kyllä odotellut tätä tapahtuvaksi, mutta yllätys oli se, että ne kaikki tuli saman päivän aikana ja loppui, kun vaihdoin asetuksista että vain google -tilin omistavat voivat tänne kommentoida.

Läheisten kanssa epäiltiin, että takana on yksi sama ihminen, tai maksimissaan kaksi. Kirjoitustyyli oli niin samanlaista. Ja selkeästi kyseessä ei ollut mikään random ryöppy, vaan suunniteltu hyökkäys kun kommentit tulivat noin järjestelmällisesti lyhyen ajan sisään.



Vaikka mun ulkonäköä on ruodittu jossain facen ryhmissä ja äitiydestä ihan mun vitseihin asti siellä whatsappryhmässä niiden muiden äitien osalta, niin yllätti kyllä miten erilaista tää blogiin kirjoittelu oli. Jotenkin tosi vaikea oli suhtautua niihin, kun en tiennyt pitääkö ne julkaista blogiin ja vastata näille tyypeille, vai antaa olla? Päädyin jakamaan niitä instan puolelle ja sain aivan valtavasti pa…

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…