Siirry pääsisältöön

Kun toinen lapsi ottaa päähän enemmän kuin toinen

Onko teilläkin se yksi lapsi, joka aina tuntuu eniten raastavan omia hermoja konfliktitilanteessa? Muiden kanssa sujuu paremmin, mutta yhden kanssa otetaan aina yhteen? Täällä ainakin hep. Vaikka kaikkia lapsia rakastankin yhtälailla, on aina se yks ja sama lapsi, jonka kanssa ottaa yhteen useammin.

Mikä tahansa konfliktitilanne, asiaa ei saa sovussa selvitettyä. Yritätte alkuun olla ystävällisiä, mutta se kosahtaa aika nopeasti ja löydätte itsenne keskeltä ilmiriitaa nopeammin kuin kuvittelittekaan. Muiden kanssa pinna saattaa kestää vaikka mitä ja parhaasi yrität myös sen kanssa, kenen kanssa olet sotajalalla useammin.



Tajusinpa sitten yksi kerta kaiken univajeen mössöttämillä aivoillani ihan kunnolla vertailla meidän luonteita enemmän. No, ymmärsin aika nopeasti että hitto, kaikki tää sekoilu ja molempien nopeat tulistumiset johtuu vaan ihan siitä, että ollaan tosi paljon samanlaisia. Ollaan just eniten toisiamme muistuttavia ja sen varmasti täytyy olla osasyy tähän. En toki lähde takuuseen että niin on kaikilla, mutta saman on myös mm mun mies huomannut. Hän ottaa taas helpommin yhteen eri lapsen kanssa kuin minä ja tämä lapsonen taas on ihan samaa kastia isänsä kanssa. Jotenkin ihan hassua! 😂

Onni on, että kuitenkin olen myös nopeasti leppyvää sorttia ja samat piirteet on myös lapsilla. Onneksi! Saadaan tosi nopeasti siis sovittua erimielisyytemme ja unohdetaan nopeasti riidat. Koska tokihan niiden tilalle tulee aina sata uutta vänkäystä 😂



Ootteko te huomanneet tälläsiä asioita, vai onks tää joku meidän perheen oma juttu? 😅



Kommentit

  1. Me ollaan kanssa huomattu että lapsi jossa on enemmän samoja piirteitä kun itsessä, saa aikaan sen että hänen kanssaan kymmeneen laskut on tavallisempia.

    Mutta jännän huomion olen myös tehnyt, kun meidän teini tuli teini ikään ja ne väännöt on käyty (varmaan vielä jatkuu tän seesteinen tauon jälkeen), niin minä joka olen hänen kanssaan tosi paljon samanlainen, niin ymmärrän häntä myös ihan eri tavalla kun isänsä. Ja nyt he ottavat yhteen herkemmin kun minä ja teini...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

Kun meidän lapsi katosi

”Missä M on?” Mies kysyi? ”Häh, tossa terassilla seisoi ihan muutama sekunti sitten kun katsoin. Eikö se oo siellä enää?” Vastasin hämmentyneenä.  ”Ei.”  Juoksin pihalle huutamaan lasta nimeltä, ei vastausta. Mies huusi etupihalla. Juoksin suoraan metsään ilman kenkiä ja olin juuri kiipeämässä ison kaatuneen puun yli, kun mies huusi että lapsi löytyi! Hyvä luoja sitä helpotusta. Se tunne, kun helpotus valui jokaiseen raajaan. Huhhuh.  Lapsi oli mennyt talon nurkalle. Sinne ihmettelemään ötököitä, eikä ollut vastannut vaikka huudeltiin. Oli ollut ilmeisesti niin keskittynyt puuhiinsa. Jestas että lapset voi antaa sydämentykytyksiä vahemmilleen! Luojan kiitos lapsi löytyi.  Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tuli tosiaan tää oma tapaus mieleen ja se aivan sairaan helpottunut tunne, kun lapsi löytyikin. Meinasin ruveta itkemään. Tässä ei mennyt tosiaan yhtään kauaa, kun lapsi oli hävinnyt meidän näkyvistä! Ne on tosi nopeita. Meillä on aidattu takapiha ja metsää, mutta metsä onkin mei