Siirry pääsisältöön

Koronatesti ja ylennys luokanopettajaksi



Pitää varmaan taas varoitella heti alkuun, että kuvailen tässä fiiliksiä siitä kun työnnetään tikkua nenästä nieluun, eli herkimpiä saattaa ällöttää 😂

Viime maanantaina olo oli kumma. Alkoi pyörryttää töissä ja se tunne ei mennyt ohi, vaan paheni päivänmittaan. Seuraavana päivänä heräsin keuhkot ihan tulessa, oli kuivaa yskää ja sattui kun yski. Oli lievästi nuhainen olo. Soitin terveyskeskukseen että saisin sairaslomatodistuksen ja he sanoivat että katsellaan huomiseen, jos pitäisi ottaa samalla koronatestiä. Seuraavana päivänä oireet olivat ennallaan ja soittelin taas terveyskeskukseen. He tulivat siihen tulokseen lääkäriä konsultoidessaan, että testi olisi hyvä ottaa. Se otettaisiin meidän keskussairaalassa ja että joku soittaa sairaalasta lisäohjeita. 




No sieltä tuli puhelu, jossa ohjeistettiin menemään parkkipaikalle tiettyyn parkkiruutuun, pysymään autossa ja rullaamaan vain ikkuna auki. Sieltä tulisi hoitaja suojavarusteissa näytettä ottamaan. Lähdin kohti sairaalaa ja menin ohjeiden mukaisesti parkkiin. Mietin hetken että olenko edes oikeassa paikassa, koska siellä ei ollut mitään kunnon opastusta. Mutta hetkenpäästä näin, kun suojavarusteisiin pukeutunut hoitaja lähestyi autoa. Rullasin ikkunan auki ja hoitaja tarkisti henkilöllisyyteni. Sitten vain näytettä ottamaan! 




Hyvänen aika sentään. Se oli ehkä gynereissun jälkeen pahinta mitä tiedän. 😂 Tikku oli tosi pitkä, ja se upotettiin ihan huolella nenään. Tuntui siltä, kuin olisit vetänyt vettä nenän kautta, mutta polte oli 10 000 kertaa voimakkaampaa. Taisin korista jotain tajuamattani, koska näytteenottaja kysyi että sattuuko mua. Siinä vakuuttelin että ehei, tuntuu vaan epämukavalta. Eikä se tosiaan edes sattunut. Tuntui vaan tosi epämukavalta ja poltti nenää. Hetken myös silmää särki joka kuulemma on normaalia, kun kyynelkanava menee sieltä. Mutta ne fiilikset meni kyllä nopeasti ohi. Ja tosiaan, tikku ei mene aivoihin lähellekään niinkuin kaikki pelottelee (luulis että järkikin sanoo että se ei sinne mene 😂), vaan taittuu nieluun. Eli ei paha.




Mulle on sanottu että täällä on tosi vaikea päästä testiin. Ihmettelin siis tuota helppoutta päästä testeihin, kunnes menin katsomaan omakantaa. Siellä luki, että olen OPETTAJA. Juu, en ole, vaan laitoshuoltaja 😂 Eli tässä varmaan osasyy sille, miksi kokivat tarpeelliseksi testailla mua koronan varalta. Mutta eikai siinä, hyvä että testaavat ja toivottavasti testaaminen on oikeasti yhtä helppoa myös jokaisen muun ammatin osalta jos kriteerit täyttyy!

Tulos oli negatiivinen omalla kohdalla ja oireet loppuivat. 👏🏻

Ootko sä ollut koronatesteissä ja pääsitkö helposti? Mitkä fiilikset sulla oli testistä, oliko kamalaa? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se