Siirry pääsisältöön

Hei vanhempi. Sun ei oo pakko jaksaa

Lapset herättää meissä monenlaisia tunteita. Pääosin niitä rakkaudellisia, mutta myös negatiivisia. Vaikka kuinka sitä yrittäisi olla positiivinen, niin esimerkiksi valvottujen öiden jälkeen elämä on tosi paljon vaikeampaa. Tunteet on suurempia, dramaattisempia. Niitä on vaikeampi käsitellä. 

Mitä sitten tapahtuu, jos kukaan ei olekaan jakamassa niitä siinä sun kanssa? Auttamassa arjessa?  Ottamassa pois sitä vastuuta harteilta? Tai mitä jos molemmat uuvutte, eikä teillä ole tukiverkostoa?



Oon törmännyt aivan hirveisiin uutisiin nyt. En toki voi sanoa varmasti, että just tämä poikkeustila liittyy asiaan, mutta olen aika varma, että se on ainakin yksi osasyy. Tukiverkosto on olematonta monissa perheissä, koska kontaktit on ajettu ihan alas. Joka paikassa huudellaan siitä, että pitäisi pärjäillä yksin ja hoitaa ne lapset, koska olet ne itse kerran tehnyt. 

Ei kukaan voi sanoa että tää olisi kaikille helppoa, ei elämä ole samanlaista jokaisella ihmisellä ja perheellä. Joillakin on enemmän voimavaroja kuin toisilla. Kun sanotaan, että lapset tulisi hoitaa itse kun ne on kerran tehnyt, niin ei se elämä nyt vaan ole noin mustavalkoista. 



Elämä yllättää. Voit saada lapsen tai lapsia täysissä sielun- ja ruumiinvoimissa ja sairastua vaikka masennukseen myöhemmin. Elämässä voi sattua isoja juttuja ennalta arvaamatta joihin ei ole varautunut, tai vaikka olisi, ei välttämättä reagoikaan asioihin niin miten ajatteli. 

Tyhmin lause ikinä on sanoa, että pitäisi itse pärjätä kun kerran itse on lapsen/lapset tehnyt. Ei tarvitse pärjätä. Ei tarvitse puskea läpi harmaan kiven. Ei tarvitse hävetä sitä, että ei jaksakaan, vaikka niin kovaa yritti. 



On enemmän kuin ok hakea apua, laittaa lapsia hoitoon, lähteä vaan itsekseen välillä tuulettumaan. Sehän on paras asia mitä voi tehdä vaikeassa tilanteessa. Ymmärtää, että nyt en pysty tähän. Poikkeustila tuo toki tähänkin haasteensa, mutta silti esim kotiapu kunnissa on edelleen käytettävissä. Tärkein asia, mitä voit antaa lapsellesi on se turvallinen lapsuus.



Kommentit

  1. Nimenomaa! Vahva aikuinen ja viisas vanhempi on se joka sanoo myös silloin kun ei jaksa ja osaa pyytää apua! Ei tarvitse aina jaksaa vaikka miten on itse lapsensa halunnut!💖💖 viisaasti kirjoitettu!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv