Siirry pääsisältöön

”Miks piti tehdä niitä laps...” *SLAP* Keksi joku uusi solvaus

En tiedä kuinka moni teistä lukijoista on törmännyt mun videoon instassa tai facessa siitä, kun kerron kauniiseen sävyyn miten meillä menee poikkeustila lasten kanssa, mutta samalla nostelen lappuja, joissa kerron miten meillä ”oikeesti” menee. Varmaan jo arvasittekin, että se on huumorivideo. Jos ette ole nähneet, niin se löytyy esim instassa täältä tai sit facesta täältä. Jaoin videon myös yhteen facen ryhmään ja eiköhän sinnekin tullut kommenttia, että miksi niitä lapsia tehdä, jos se on sit niin rankkaa. Ei saatanan helvetti että en enää jaksa 😂 

Ilmeisesti kun kristallipalloja jaettiin siinä vaiheessa kun perheenlisäystä alkaa miettimään, en saanut omaani. En siis ole nähnyt tulevaisuuteen, että millaista arki lasten kanssa tulee olemaan ja että se arki saattaa muuttua ihan vaikka kesken elämisen niin, että se aiemmin helppo lapsiarki muuttuukin raskaammaksi. Elämää kun ei yleensä voi ennustaa. Elämä voi yhtäkkiä kesken seesteisimmänkin vaiheen heittää sulle niin ison pökäleen päin näköä, ettet millään oo varautunut siihen. Ai niin, paitsi nää fiksut kommentoijat, jotka jo etukäteen tietää millaista elämä lasten kanssa tulee olemaan ja tulee vinkumaan sädekehä kolisten siitä joka paikkaan.



Huumori. Se ei kolise samalla tavalla kaikille. Ymmärrän sen. Mutta jos sä näet Espanjaan asti että joku juttu on huumoria, mutta se ei kuitenkaan kolise sulle samalla tavalla, niin voi ristus, skrollaa ohi. En mäkään mene pahoittamaan mieltäni naistenhuoneen ketjuihin, joista tiedän että tulee paha mieli. 😂 Mulla nousee niin niskakarvat pystyyn tollasesta toisten vanhempien alas polkemisesta ja oman itsensä jalustalle nostamisesta. On se nyt saatana kumma, että kun susta tulee ulos ihminen niin susta pitäis tulla joku pyhimys, enkä puhu siitä räppäristä nyt. 

Jos kerron, että mua väsyttää tänään, tänään aion tehdä ruuhkavuosiranuja tai tilata pitsaa, en aio ku maata sohvalla tekemättä mitään ja lapsetkin saa olla isänsä vastuulla koko päivän, niin tekeekö se musta huonon äidin, jos sanon sen ääneen? Jos kerron, että tänään meillä mennään sieltä missä aita on matalin, tai kuten itse tykkään sanoa; sieltä missä aitaa ei oo ollenkaan, niin tarkoittaako se sitä, että mulla olisi rankkaa, tai että lapset olisi mulle taakka ja meidän arki on täyttä paskaa päivästä toiseen, ihan jatkuvasti? ⁣Ei. Ei todellakaan tarkoita. Se tarkoittaa sitä, että olen IHMINEN. Lapsettomanakin mulle tuli näitä päiviä ihan yhtälailla. Ihan niinkuin jokaiselle ihmiselle tulee joskus. Aina ei jaksa eikä huvita tehdä asioita perinpohjaisesti. Mutta jostain syystä sen jälkeen kun tuli äidiksi, ei oo enää yhtäkkiä ok olla joskus väsyksissä ja saamaton. Sitä mulle on nyt tässä viikko kohta toitotettu.⁣


En tiedä miten tai ylipäätään miksi mun pitäis saada sammutettua normaalit, inhimilliset tunteiden vaihtelut vaan siksi, että musta on tullut äiti. Enkä kyllä edes haluaisi sammuttaa. Haluan että voin näyttää tunteita. Haluan tuntea eri tunteita. Haluan että lapset oppivat tuntemaan. Meillä näytetään avoimesti iloa, surua, kiukkua, väsyä, jne. Niitä ihan NORMAALEJA tunteita. ⁣⁣Ja joskus meillä maataan vaan sohvalla koko päivä yökkäreissä ja syödään roskaruokaa. Eikä mua hävetä yhtään sanoa sitä ääneen. Sitä kutsutaan elämäksi. 

Kommentit

  1. En voi muuta kuin ihmetellä tuota kakkaryöpyn määrää mitä olet saanut osaksesi ihan vain jakamalla rehellisesti niitä tunteita mitä varmasti ihan jokainen vanhempi tuntee arjessaan 😮 missä on nykypäivänä ihmisten kunnioitus toisia kohtaan kun suolletaan päin naamaa mitä sattuu?
    Mä oon tosi paljon tykännyt sun blogista ja insta tilistä juurikin tästä syystä kun on niin paljon samaistuttavia aiheita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana ❤️ Tosi kiva kuulla myös tätä positiivista palautetta 🙏🏻

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se