Siirry pääsisältöön

No nyt se kommentti tuli, mitä oon odotellut!


Ensimmäisen ”negatiivisen” kommentin saatuani blogiin, haluaisin vielä palata siihen, mikä mun blogi on tai ei oo ja miksi mä tätä teen. 

  1. Haluan, että vanhempien paskojakin päiviä, tunteita tai hetkiä normalisoidaan. 
  2. Tää ei oo ”inspiroiva” blogi, täältä et löydä lasten vaatemuotia, et rauhallista lapsiarkea, et vaaleita sisustuskuvia. 
  3. Tämä on vertaistuellinen blogi. Vertaistukea harvemmin tarvitaan positiivisiin asioihin, joten siksi saattaa vaikuttaa, että blogi käsittelee pelkkiä negatiivisia asioita. 
  4. Mikä ei edes pidä paikkaansa, jos jaksaisi lukea jokaisen blogitekstin, eikä pelkkiä raflaavia otsikoita. 



Mä toki voisin kirjoittaa meidän kaikesta elämästä. Siis siitä, miten opittiin kävelemään, mikä oli ensimmäinen sana, mun raskauksista, meidän vauvakuplasta, hitaista viikonloppuaamuista, miten mun sydän pakahtuu, kun katselen mun lapsia. Mutta tää blogi ei oo sitä varten ja näitä tälläsiä blogeja on jo aivan sairaan paljon. Itse en ole pahemmin törmännyt näihin varjopuolia käsitteleviin ja rehellisesti arkea kuvaaviin blogeihin tai instatileihin. Siksi mä lähdin tätä tekemään.

Tärkein juttuhan tässä on myös huomioida se, että vaikka mä teenkin tätä vertaistuellisesti teille muille, tää on silti mun blogi, mun päiväkirja, missä puran omia tunteita ja ajatuksia. Tää on mulle paikka, missä käsitellä vanhemmuuden negatiivisiakin puolia. 



Se ei tarkoita sitä, niinkuin jo monesti ennenkin oon painottanut, että meillä olisi joka ikinen päivä kauhean rankkaa ja raskasta, oltais väsyneitä ja vittuuntuneita. Edelleen, 95% meidän arjesta sujuu hyvin. Tai ehkä isompikin prosentti. Loput on sit univajetta ja sekoilua, lasten kanssa tappelua ja uhmaa jne. 

”Miksi teitte lapsia kun on noin rankkaa ja vituttaa” noin kiteytettynä, on musta tosi loukkaava kysymys. Varsinkin kun sen esittää joku tuntematon, joka ei oo ees jaksanut lukea mun tekstejä alusta loppuun. Meillä menee arjessa tosi hyvin ja meillä on ihan mahtava tukiverkosto, joka auttaa meitä usein lastenhoidossa. Meillä ei oo siis mitään hätää. Päinvastoin. 




Painotan edelleen sitä, että tää on mun tapa käsitellä omia juttuja ja tarjota sitä kautta vertaistukea muille. Koska edelleen, harva meistä kaipaa sitä vertaistukea hyviin, hauskoihin ja positiivisiin asioihin ylipäätään.

•••
Tervetuloa seuraamaan meidän elämää instan puolelle, siellä on monipuolisemmin meidän arkea, niin siinä hyvässä kuin pahassa! @tornadoblogi

Kommentit

  1. Kyllä tää blogi on instaa kivempi, vaikka itse sisällöntuottaja ei saakaan yhtä helposti palautetta. Kiitti kun oot. Jatkan vertaistukea isompilapsiarjessa ja äitiydessä. Sekasin kuin seinäkello.

    VastaaPoista
  2. Just näin! Äitiys/vanhemmuus jalostaa monesti vaikeimman kautta! Ja se ei oo helppoa. Ja niin tärkeää kertoa siitä! Tieto siitä että "et ole yksin" on niin tärkeää tässäkin asiassa. Kukkahattutätejä riittää, mutta niitä jotka haluaa moralisoinnin/muuten vaan kauhistelun sijaan auttaa, ei niinkään paljon. Suosittelen Tara Langen Äitipeli-kirjaa! (Henkisen hömpän omalla suodattimella suodattaen). Sieltä eväitä itsensä kohtaamiseen äitinä, armollisuutta itseään kohtaan ja juuri sitä viestiä että e t o l e. y k s i n. Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi. Kiitos! Terv. puolivuotiaan aamuviiden kakkaan herännyt kolmen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhut asiaa! Kiitos kommentistasi ja lämpimästi tervetuloa seuraamaan ❤️😍

      Poista
  3. Näin äkkiseltään katsottuna IHASTUIN tähän sinun blogiisi! Olet ihana 4 lapsen äiti ja huumori siivittää avautumisiasi. Tsemppiä sinulle ja perheellesi, niinä paskoinakin päivinä. Terv: vain 2 lapsen äiti joka elää kaatopaikkaa muistuttavassa kodissa, muttei välitä siitä PASKAAKAAN.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla! 😍 Kiitos ❤️ Kaikkea hyvää myös sinne!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady