Siirry pääsisältöön

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 

Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Kyllä, itkuksihan se touhu meni. 

Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun mieleen on se, että odottakaa. 10 vuotta kun on meillä ikäeroa, kun on vain se pieni lapsi siinä, niin meidän tilanteet on täysin erilaiset. En tarkoita etteikö kakskymppinen tiedä mitään mistään tai ei osaisi olla äiti. Siitä ei siis oo kysymys. Vallan hyvin osaa olla. Tulin itse äidiksi juuri 25 täytettyäni. Mutta kyllä, olin itsekin todella sinisilmäinen miten hoitaisin oman äitiyteni ja oli suuret suunnitelmat mitä teen ja en tee. Heh, no, tipuin sieltäkin pilvilinnastani aika nopsaa. Enkä kyllä jauhanut paskaa tähän malliin muista vanhemmista, ei tullut kuuloonkaan.

Pienen lapsen kanssa, (puhutaan noin puolivuotiaasta kaksi vuotiaaseen esim) ennustettavuus on vielä suht helppoa. Rutiinit toistuu. Ei tarvi korotella ääntä, muutakuin toistuvien ”ei!” Sanojen käytössä, jos pieni lapsi hapuilee vaikka jotain rikkimenevää hyllyiltä. Elämä on suht iisiä sen yhden pienen lapsen kanssa, varsinkin siis jos kyseessä on helppo lapsi (ja mun tapauksessa nää ihmiset vielä laittoivat tosi usein lapsiaan hoitoon, eli tukiverkostoa löytyi). 

Sori. Luulin että watsapp -ryhmän tarkoitus on jutella ja vastailla muiden juttuihin. Ilmeisesti olin väärässä? 😂 Ja kyllä, ehdottomasti olisin tarvinut apua siihen, että elän NORMAALIA ELÄMÄÄ PIENTEN LASTEN KANSSA ja joskus tulee hetkiä, kun se ei mene ihan putkeen. Ei morjens 🤦🏼‍♀️


Sit tulee toinen lapsi. Elämä mutkistuu hieman. Toinen on vauva ja toinen on isompi ja huomaat että tuleekin korotettua ääntä ehkä vähän helpommin. No ne kaksi kasvaa ja tekee yhdessä mitä uskomattomampia tuhoja. Toinen niistä valvottaa tai ehkä molemmatkin Ja oot univajeinen, sun paikka purkaa hyviä asioita sekä vitutusta on ystävät ja mammaryhmä. 

Tulee kolmas lapsi. Arki sujuu univajeesta ja muusta huolimatta suht hyvin, mutta sairastelette paljon. Edelleen valvottaa joku lapsista. Tulee neljäs lapsi, liityt uuteen mammaryhmään. Kahdella uhmaa, vauva ja toiseksi nuorin valvottaa joka helvetin yö. Aloitat vielä työt kun nuorin on 8kk. Silti arki sujuu hyvin, tuot paljon esille positiivista arkea, mutta huonoina väsyneinä päivinä kerrot myös niistä kurjista hetkistä. Niitä on kuitenkin onneksi harvoin ja oot sellanen ihminen, joka vetää ne huumorin kautta vielä yleensä. Koska oot peruspositiivinen ihminen. 

Annat itse hirveästi vertaistukea muille mm. imetyspettymykseen, eroon, raskauspahoinvointeihin, lasten sairasteluihin, riitoihin, univajeisiin ja muihin elämäntilanteisiin. Mutta, eihän näitä kukaan enää muista kun lähdet, vaan muutut sillä sekunnilla paskaksi äidiksi ja paskaksi ihmiseksi, kun lähdet ryhmästä. Lähdet siis omista syistä ryhmästä, omasta mielestä vaan hetkeksi ja olisi mukava palata takaisin kun aika on parempi, koska ne ihmiset on muodostuneet sulle tärkeiksi ja ne on olleet sulle mukavia ja osa elämääsi sen 1,5 vuotta. 

Kuvittelit asian olevan myös heidän puoleltaan samalla linjalla, kunnes totuus iskee päin kasvoja, kun saat viestejä, missä sut tampataan ihan täysin maan tasalle sun selän takana, poljetaan ihan paskaksi, syljetään päälle ihan huolella ja vedetään viemäristä alas koko vitun 1,5 vuotta. Järkytyin. Myönnän sen helposti. Vielä kun kirjoiteltiin  samaan aikaan yksityisviestejä näiden lokaa heittäjien ihmisten kanssa ja ne olivat hyvinkin rakkaudellisia, oli fiilis todella absurdi. 

Mun piti lähteä viemään lasta kaverin luokse, mutta en rattia meinannut pystyä kääntämään kun olin niin shokissa ja kädet vaan tärisi. (Viestit luin siis kotona enkä ratissa, se mainittakoon.) Eksyin myös matkalla koska päässä vaan humisi ja koko mielen vaan valtasi ajatus siitä, että tätä mieltä ne musta oli koko sen 1,5 vuotta, ei luoja miksi mä tuhlasin mun aikaani ihan turhaan. 


Puoletkaan ollut totta? Siis häh? Sairastelut, lasten valvottaminen  ja töiden yhdistäminen ei kyllä mun mielestä oo mikään taruolento kuten yksisarvinen, mutta ilmeisesti jauhoin vaan paskaa 🤷🏼‍♀️ Tuskin töissä olinkaan. Ehkä mulla ei ookaan neljää lasta! Kuka tietää. Tarviihan tähän nyt äkkiä ammattiauttajaa ehdottomasti. Mitä vittua 😂


Miks musta ajateltiin noin, vaikka olin mielestäni ollut tosi hauska ja kiltti ihminen. Miks mut halutaan mustamaalata siellä pahaksi ihmiseksi ja miksi musta keksitään valheita? Mitä ihmettä, miksi? Kun en mitään oo edes heille tehnyt?! Mitä vittua täällä tapahtuu??!? No, niihin kysymyksiin en vastausta oo saanut enkä varmaan tule saamaan ikinä. 

Eli kyllä se laittoi suoraan sanottuna ihan vituttamaan, kun nuoret ensimmäisen lapsensa saaneet äidit ruotii miten paska äiti olet, vaikka niillä ei oo vielä mitään käsitystäkään siitä, mitä se tulee olemaan kun lapset kasvaa ja varsinkin jos niitä tulee useampi. Mä välillä mietin että kun ja jos nää ihmiset saa perheenlisäystä, tai kun niiden lapset kasvaa tai ne kasvaa ite sen 10 vuotta ihmisinä ja vähän näkevät maailmaa ja ne tajuaa miten paskasti tekivät ja kuinka väärässä olivatkaan, että tuleeko ne edes sitten pyytämään anteeksi omaa käytöstään. No tuskin, olishan se noin raukkamaisille ihmisille aivan liian rohkea teko. 

Painotan että tarkoitus ei ole todellakaan siis yleistää, vaan korostaa näitä mun ja heidän täysin eri lähtökohtia. Onneksi on myös fiksujakin ihmisiä olemassa, eivätkä kaikki onneksi nuoresta iästä huolimatta käyttäydy noin kusipäisesti, omassa elämässäkin on hyviä esimerkkejä siitä. ❤️

Kommentit

  1. No niin. Nyt puhutaan asiaa. _Minun mielestäni_ kyseessä on vain mielipiteitä. Suurin osa riidoistahan syttyy siitä, ettei eroteta faktaa mielipiteestä. _Minun mielestäni_ tässä postauksessa käsiteltiin kanssasi tekemisissä olleiden ihmisten mielipiteitä, jotka ovat eriäviä _sinun mielipiteistäsi_. _Omalla kohdallani_ jos itkisin tässä tilanteessa, jäisin miettimään että miksi niin moni on sitä mieltä kuin on, mutta vain kasvaakseni, en syyttääkseni itseäni. Kyseessähän on vain toisten mielipiteet, kuitenkin tuntemattomasta ihmisestä. Ethän voi tietää mikä selkäänpuukottava persläpi minäkin olen, vaikka kauniita tsemppaavia viestejä laitan joka postaukseesi. Mutta tsemppiä hei! Jos jotain olen 38 vuoden, ja kohta 19 vuoden äitiyden jälkeen oppinut, niin sen, että kyllä toinen äiti on toiselle äidille ihan pelkkä piru. Ihan siitä syystä, että oma perse pitää pitää kiiltävämpänä kuin toisen. Joskus ollaan jaolla itse kukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Ja erittäin totta se, että monet äidit ovat toisilleen silkkaa myrkkyä.

      Poista
  2. Unohdin!!! Ja lisään, että musta me ihan jokainen tarvitaan ammattiapua ihan jokaisella elämän osa-alueella! Siitähän meille työpaikatkin syntyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen voisi kyllä ainakin koittaa kerran elämässään ammattiapua, oli se sitten mihin tahansa. Onhan päiväkotikin ammattilaisia täynnä, jotka auttavat sua hoitamaan lapsia. Hehe 🤪

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

Perunapelto perseessä

Hyvää huomenta! Ja anteeksi, että kun avaat silmät tähän maailmaan, saat kahvin naaman eteen ja avaat tän sivun, joudut heti katselemaan mun takareisiä. 🤭


Mutta mä halusin tuoda esille sen, että äitiyden tuomat muutokset voi joillain ihmisillä vaikuttaa myös muihinkin alueisiin kuin vaan niihin mahaan ja rintoihin. 
Kun raskaus kerrytti kiloja turvotuksen ja ihan rehellisesti myös omien syömisten takia, niin niistä puolet meni mahan sijasta reisiin ja persukseen. Kuva silottaa vahvasti tilanteen oikeellisuutta, liian armollinen kamera tässä puhelimessa 😁

Oon ihan sujut tämänkin vartalon osan kanssa, kyllähän se toimii niinku pitää. Mutta koska mä oon vaan ihminen, niin kyllä muakin joskus ahistaa se, et takareidet ja perse on ku perunapelto. Mut onneks suurimman osan ajasta oon ihan ok asian kanssa. Varmaan ku en nää sitä koko ajan kumminkaan. 
Ihmisillä vaikuttaa niin yksilöllisesti eri asiat eri tavalla vartaloon. Monille raskaus ja pienlapsiarki ei tuo mitään muutoksia, mulla sit taa…