Siirry pääsisältöön

”Kädet oli ihan paskana, kun puristit niitä kuin Bull Mentula”




”Pelonsekaisin tuntein poistuin asunnosta, ikinä ei tiennyt mikä ylläri odottaa kun tulee takas!” Aviomieheni tuumasi, kun eilen pyysin palaamaan raskausajan tunnelmiin. En tiiä viittasko mies tällä mm. siihen, ku aloin korjaamaan vähän pyörää, joka ei sit onnistunutkaan ja lopulta puolet pyörästä oli purettuna osiin, tai sitä, kun heitin jäisen jauhelihapaketin pitkin lattiaa. En tiedä miksi, mutta juuri tyttöjen odotusaika on ollut aivan kauheaa myllerrystä. 🥵


Mies ei kuulemma paljoa aivoja käyttänyt silloin, kun sai kuulla et oon raskaana meidän neljännestä. ”Mission accomplished” oli vastaus, kun pyysin eilen palaamaan näihin tunnelmiin ja mitä pohti. Toista se oli esikoisen kohdalla. 🤪 Itsehän sain myös nelosen kohdalla ”slaagin” ja tutkin sitä tikkua joka valossa mitä talosta löyty. 🤣 

Meille on syntynyt esikoinen ja kuopus sektiolla ja muut kaksi alateitse. Mies kertoi sektiosta seuraavan kokemuksen (siitä ekasta, vikaan ei ees ehtinyt mukaan ja sekin on hauska tarina se, mutta palataan siihen myöhemmin!): ”Hätäsektio. En nähny oikee mitään. Jeesasin lääkäriä mutta en muista miten 🤔” Ööö apua, miten se muka on isossa leikkauksessa jeesannut _lääkäriä_?! 🥵😂⁣⁣⁣⁣⁣⁣




Ja tota. Meillä oli kyllä ihan suunniteltu sektio. Mutta kai siinä itse kukin vähän hädässä oli, ekaa kertaa kun asialla oltiin 😂 Alatiesynnytystä kun laitoin muistelemaan, niin vastasi että ”Keskityin auttamiseen ja kädet oli ihan paskana sen jälkeen, puristit niinku Bull Mentula”. No kyllähän siihen vähän luonnetta ja voimaa tarvii, kun yrittää pusertaa pillistä ulos vesimelonin. 🍉

Instagram// @neljanlapsentornado

Kommentit

  1. Oujee! Meillä ei kukaan enää edes jaksa muistella synnytyksiä. Paitsi että taisin kakkata esikon tai tosikon synnytyksen aikana synnytyspöydälle. Kyllä ne synnytykset on ihan perseestä! En synnytä enää ikinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo harvemmin näitä enää muistellaan! Ehkä eniten nelosen omaa, kun kävi niin hassusti. Pitää varmaan kertoa se vielä joskus tulevaisuudessa. Mun kolmas oli 4645g ja synnytin hänet alateitse, sitä ennen tuli kakka. Se oli aika eksoottinen tilanne. Harvemmin sitä pääsee ihan sängylle asti paskomaan!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se