Siirry pääsisältöön

Jokaista asiaa ei kannata kertoa puolisolle

Törmäsin netin keskustelupalstalla sellaiseen kysymykseen, että pystyisitkö vaihtamaan puolisosi kanssa puhelimia. Että ei kuulemma tekisi edes pahaa puolisolle nähdä koko toisen sivuhistoriaa ja keskusteluita ystävien kanssa. Että nimeomaan olisi suotavaakin olla niin avoin, että pystyy näyttämään niitä viestejä, missä kerrotaan puolison olevan ärsyttävä syystä x. 

Siis mä oon samaa mieltä että kyllä on ehdottomasti hyvä olla avoin. Me puhutaan miehen kanssa melkein kaikesta. Mutta kyllä mun mielestä saa ja pitää olla edes jonkilainen yksityisyys. Olisko vähän kurjaa, että joka kerta kun vaikka univajeessa ärsyttää jopa toisen hengitys, niin kertoisin sen suoraan. Että vituttaa kun toinen joskus yskii liian lujaa. Että tänään ärsyttää taas se puoliso, eikä ees tiiä miksi. En mä ainakaan ite hlökohtaisesti jaksaisi kuunnella koko ajan täydellisen avointa keskustelua siitä, miten ärsyttävä oon. 




Joskus on hetkiä, kun voi ohimennen keskustelussa purkaa sille kaverille että ”ei saatana, mies jätti nuuskapurkin pöydälle eikä kiikuttanut sitä roskiin”. Jos me aletaan joka asiasta huomauttelemaan ja puhumaan ihailtavan avoimesti suoraan toiselle puoliskollemme, saadaan tehdä sitä hetken päästä itseksemme. 

Tokihan tääkin on yksilöllistä, mutta kyllä mä toivoisin jotain suodatinta mun miehen ajatuksiin, mitä se mulle asti kertoo. Ei joka ikistä pienintäkin juttua oo terveellistä kertoa. Isommat ärsytykset tai muut huomiot joo toki. Mutta kai jokaisella on oikeus myös omiin, yksityisiin ajatuksiin? Ei tässä kuitenkaan olla missään symbioosissa, vaikka parisuhteessa ollaan. Ja oletan, että jokaisella ystävälläkin on oikeus kertoa omia juttujaan ilman, että ne päätyy muille.



Oon huomannut, että monesti parisuhteisiin pätee samat ajatukset kuin lastenkasvatukseen. Ethän sä lapsillekaan koko ajan tuo negatiivisia ajatuksiasi ilmi joka ikisestä pienimmästäkin asiasta, vaan koitat kannustaa, tukea ja tsempata. En nyt meinaa, että tässä pitää aikuista ihmistä kannustaa ja tsempata niinkuin lasta, mutta ehkä tajusitte pointin. Kuinka nopeasti menis järki oikeesti sellaseen, että toinen koko ajan mainitsee jokaisen pienimmänkin ajatuksen ääneen asti. Eiköhän ne voi suodattaa juurikin vaikka sille kaverille, unohtaa sen jälkeen ja jatkaa elämää harmoniassa. Oisko mitään pahempaa kuin oikeesti olla se ihan kaikesta nalkuttava puoliso?

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…

Perunapelto perseessä

Hyvää huomenta! Ja anteeksi, että kun avaat silmät tähän maailmaan, saat kahvin naaman eteen ja avaat tän sivun, joudut heti katselemaan mun takareisiä. 🤭


Mutta mä halusin tuoda esille sen, että äitiyden tuomat muutokset voi joillain ihmisillä vaikuttaa myös muihinkin alueisiin kuin vaan niihin mahaan ja rintoihin. 
Kun raskaus kerrytti kiloja turvotuksen ja ihan rehellisesti myös omien syömisten takia, niin niistä puolet meni mahan sijasta reisiin ja persukseen. Kuva silottaa vahvasti tilanteen oikeellisuutta, liian armollinen kamera tässä puhelimessa 😁

Oon ihan sujut tämänkin vartalon osan kanssa, kyllähän se toimii niinku pitää. Mutta koska mä oon vaan ihminen, niin kyllä muakin joskus ahistaa se, et takareidet ja perse on ku perunapelto. Mut onneks suurimman osan ajasta oon ihan ok asian kanssa. Varmaan ku en nää sitä koko ajan kumminkaan. 
Ihmisillä vaikuttaa niin yksilöllisesti eri asiat eri tavalla vartaloon. Monille raskaus ja pienlapsiarki ei tuo mitään muutoksia, mulla sit taa…