Siirry pääsisältöön

Vessaan karkuun puolisolta

Tässä pienlapsiarjen keskellä on pinna välillä ihan helvetin kireällä. Vaikka tää on edelleen 95% ihanaa perhe-elämää ja ollaan onnellisia, niin välillä vituttaa. Kaikki. Joskus se asia voi olla vaikka ihan mitätönkin ja kuppi menee iloisesti nurin.

Mä väkisinkin huomaan esim.  vertailevani sitä kuka tekee mitäkin kotitöitä ja muita ja miks siivoaminen on yleensä mun kontolla. Sit yritän miettiä miehen näkökulmasta, että se tekee yli 8h työpäiviä, käy kaupassa ja kuskaa lapset harrastuksiin. Eihän sillä jää aikaa enää muuhun arkena.

Eli tehdään me tässä arjessa molemmat oma osuutemme ja ehkä mun miestäkin vituttaa välillä, kun kaupassakäyminen on sen kontolla. Koska jos se tuo väärää suklaata, niin kotona odottaa vaimo naama väärinpäin 😂 Viikonloppuisin tehdään yhdessä sitten se mitä keritään. Mies ehkä jopa aavistuksen enemmän, kun mua ei kiinnosta sitten yhtään enää siivota vielä viikonloppuisin, kun teen sitä arkena jo töissäkin.


Mä luokittelisin mun ja miehen suhteen aika vahvaksi. Puhutaan yleensä asioista jotka ottaa päähän tai jotka vaivaa ja yritetään ainakin parhaamme selvittää konfliktit heti. Ollaan seilattu jos jonkinmoista isompaakin myrskyä ja niistäkin selvitty hengissä, yhdessä.

Tässä ruuhkavuosien keskelläkin pitäis oikeesti muistaa että puhalletaan yhteen hiileen. Tottakai se pinna palaa välillä kun on univajetta, lapset sekoilee minkä kerkee ja ootte saanu kahdenkeskistä aikaa viimeksi kuukausia sitten. Enää ei oikein illatkaan tahdo riittää nipistämään sitä aikaa parisuhteelle, kun on niin väsyksissä töistä, lastenhoidosta, harrastuksista ja kotitöistä ym. Se on vaan iltapala naamaan ja nukkumaan.


Ja kirjoitin tätä juurikin sellaisessa tilanteessa, missä mulla meni hermot ja sit puolisolla meni hermot, lapsilla meni hermot ja kaikilla meni hermot. Menin viilentämään tunteita vessaan ja kirjoittelemaan näitä ajatuksia ylös, kun muualla ei ollut rauhaa. 😅 Kun istuin kirjoittamaan tätä ja pohdin asioita myös toisen näkökulmasta, oli olo taas suhteellisen normaali. Paskoja päiviä tulee ja menee, onneksi enemmistö päivistä on kuitenkin mukavaa ja hauskaa menoa, niin lasten kuin puolisonkin kanssa. ❤️

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

”Läski wt -mutsi ja rumat kakarat”

Mun blogisivuille tuli viikonloppuna joku ihme pahanmielen purkaus -hyökkäys. Sain ihan jäätäviä kommentteja tänne blogiin. Oon kyllä odotellut tätä tapahtuvaksi, mutta yllätys oli se, että ne kaikki tuli saman päivän aikana ja loppui, kun vaihdoin asetuksista että vain google -tilin omistavat voivat tänne kommentoida.

Läheisten kanssa epäiltiin, että takana on yksi sama ihminen, tai maksimissaan kaksi. Kirjoitustyyli oli niin samanlaista. Ja selkeästi kyseessä ei ollut mikään random ryöppy, vaan suunniteltu hyökkäys kun kommentit tulivat noin järjestelmällisesti lyhyen ajan sisään.



Vaikka mun ulkonäköä on ruodittu jossain facen ryhmissä ja äitiydestä ihan mun vitseihin asti siellä whatsappryhmässä niiden muiden äitien osalta, niin yllätti kyllä miten erilaista tää blogiin kirjoittelu oli. Jotenkin tosi vaikea oli suhtautua niihin, kun en tiennyt pitääkö ne julkaista blogiin ja vastata näille tyypeille, vai antaa olla? Päädyin jakamaan niitä instan puolelle ja sain aivan valtavasti pa…

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…