Siirry pääsisältöön

Välillä tekis mieli sanoa v*tut tästä ja lähtee menemään



Välillä ottaa päähän tää kaikkien kiukuttelu, kaaos kotona, unettomat yöt ja sairastelut sun muut niin hiton kovaa, et tekis mieli hypätä rattiin ja ajaa niin kauas ku vaan pääsee. 

Monesti havahdun miettimään että mitä mä menin tekemään?! En mä osaa kasvattaa lapsia, apua! En mä saa noista järkeviä ihmisiä kun munkaan järki ei välillä riitä tähän helvetin kaaokseen ja sekasortoon mitä neljä lasta saa aikaiseksi. 




Pitikö tehdä niitä lapsia jos kerran on niin helvetin raskasta, joku varmaan miettii siellä. No ei tää enemmistön ajasta oo raskasta. Joskus vaan tulee näitä päiviä että kaikki tuntuu ylivoimaisen vaikealta ja kyllä mulle tälläsiä hetkiä tuli jo ennen lapsiakin.

Vanhemmuuteen kuuluu myös ne negatiivisetkin tunteet niiden positiivisien lisäksi. On ok välillä vittuuntua, on ok panikoida että ei helvetinperse en mä osaa tätä hommaa, apua saatana?! On ok välillä itkeä koska lapsi on ollu niin kamala (oikeesti, se uhma voi olla ihan kauheaa 😂), on ok että aina ei vaan huvita kuunnella sitä ”äiti, äiti, äiti, äiti, äiti” mantraa, jne.



Ei nää meinaa sitä, että elämä lasten kanssa olisi jotain helvettiä päivästä toiseen, kaikki kaatuis ja sulta pitäis huostata lapset jos puhuu myös negatiivisista asioista ääneen. Näistä pitäis sitäpaitsi puhua enemmänkin ääneen, koska ne mutsit jotka siellä ryhmässäkin musta puhui, tuntui myös pitävän vääränä sitä, että purkaat myös negatiivisia tunteita. Mikä on ihan älytöntä, koska kaiken sen rakkauden lisäksi meillä vanhemmilla nyt vaan sattuu olemaan myös niitä paskojakin päiviä. Koska me ollaan vaan *rumpujen pärinäääääää* niitä I H M I S I Ä

Ymmärtäisin tietysti sen, jos jakaisi aina vaan niitä pelkkiä negatiivisia asioita, mutta kyse ei edes ollut siitä. Tuntuu että rehellisyys ja asioiden molemminpuolinen esiintuominen on ihmisille edelleen joku tabu, koska vanhempana sä et vaan saa ajatella negatiivisesti. Pitäisi olla se pullantuoksuinen ”häpi mom” jatkuvasti, vaikka totuus on, että jokainen vanhempi käy myös negatiivisia tunteita läpi. 



Harvemmin meistä kukaan tarvii positiivisiin asioihin vertaistukea, joten siksi näitä asioita tulee toisinaan puitua enemmän. Tässä lapsiarjen keskellä haluaa sitä tukea muilta vanhemmilta ja tietäviä katseita, että ”hei ei se mitään! Mä tiedän JUST mitä sä tarkoitat”. Koska onhan se aika rankkaa välillä itse omanlaisena ihmisenä kasvattaa toisia ihmisiä.

Kommentit

  1. Aamen!!!!!! En ymmärrä tätä nykymaailman tarvetta koko ajan nälviä toisia, aikuiset ihmiset käyttäytyvät monesti pahemmin kuin 5 vuotiaat lapset. 😔 En yhtään ihmettele että on niin paljon uupumusta ja masennusta kun kaikki tekee kaikkensa nujertaakseen ympärillä olijoiden viimeisetkin itsetunto rippeet.. Tosi monet vertaistukiryhmätkin on mennyt siihen, että ihmiset ottaa toisten keskusteluista kuvakaappauksia ja jakavat niitä ihmisille kelle ei tarvitsisi asioiden mennä, pahentavat tahalleen toisten ihmisten pahaa oloa ja tilannetta entisestään, tullaan arvostelemaan toisille toisen kokemuksia ja murheita kovalla kädellä.. Arght!!!!
    Minun mielestä kaikista asioista pitäisi pystyä puhumaan, niin iloista kuin suruissa, jos ne negatiiviset asiat kaikki vaan patoaa sisäänsä niin ei siitäkään hyvä heilu 😬 kiva sit setviä sitä romahdusta, jonka olisi voinut välttää että voi huoletta hakea ja saada sitä vertaistukea myös niihin negatiivisiin tilanteisiin ja tunteisiin.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se