Siirry pääsisältöön

Tissit Virosta?


Surkeat ketunnokat tuijottelee peilistä mua ja samalla mammaryhmä laulaa, miten ihana olis hakea Virosta tissit, toinen kiittelee sitä että ne rinnat onneksi palautuivatkin takaisin ja sit oon minä, joka ei ollut edes ajatellut että niistä pitäis ajatella jotain. Mutta tuon jälkeen sitten aloin ajattelemaan, tuijottelemaan ja havahduin siihen, miten rumat tissit mulla on. 

Tajusin myös tämän myötä, että ihan oikeasti jotkut ihmiset muokkaa meidän kehokuvaa joko positiiviseen tai negatiiviseen suuntaan ja ne ihmiset siellä ryhmässä tisseistä puhuessaan ja niitä vertaillessaan teki sitä juurikin negatiiviseen suuntaan. Koska en ollut pahemmin edes omiani miettinyt, mutta ”ryhmänpaine” sai senkin tekemään. 




Ne muiden kirjoitukset ja ajatukset vaikuttaa meidän omiin näkökulmiin asioista silti, vaikka haluttaisiin väittää muuta. Tämän tajusin siinä mun roikkuvia tissejä katsellessani. Ja eipä kai turhaan ole ”vaikuttaja” titteliäkään olemassa esim somessa. 

Mutta, sitten aloin miettimään mun rintojen hyviä puolia. Että vaikka mä voisin liidellä näillä tisseillä auringonlaskuun niinkuin laskuvarjolla, niin oon tosi onnellinen siitä, että oon näillä rinnoilla saanut ruokittua kaksi lastani neljästä. 

Oon myös onnellinen siitä, että näiden rintojen päälle ovat myös mun toiset kaksi, pulloruokitut vauvat, voineet laskea päänsä nauttiessaan aterioitaan. Olen tyytyväinen omiin rintoihini just tällaisina kuin ne onkin. Ja sen sanoin myös sinne ryhmäänkin, joten siellä oli edes yksi, jolle ne ketunnokatkin oli ihan ok. 🦊


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

Kun meidän lapsi katosi

”Missä M on?” Mies kysyi? ”Häh, tossa terassilla seisoi ihan muutama sekunti sitten kun katsoin. Eikö se oo siellä enää?” Vastasin hämmentyneenä.  ”Ei.”  Juoksin pihalle huutamaan lasta nimeltä, ei vastausta. Mies huusi etupihalla. Juoksin suoraan metsään ilman kenkiä ja olin juuri kiipeämässä ison kaatuneen puun yli, kun mies huusi että lapsi löytyi! Hyvä luoja sitä helpotusta. Se tunne, kun helpotus valui jokaiseen raajaan. Huhhuh.  Lapsi oli mennyt talon nurkalle. Sinne ihmettelemään ötököitä, eikä ollut vastannut vaikka huudeltiin. Oli ollut ilmeisesti niin keskittynyt puuhiinsa. Jestas että lapset voi antaa sydämentykytyksiä vahemmilleen! Luojan kiitos lapsi löytyi.  Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tuli tosiaan tää oma tapaus mieleen ja se aivan sairaan helpottunut tunne, kun lapsi löytyikin. Meinasin ruveta itkemään. Tässä ei mennyt tosiaan yhtään kauaa, kun lapsi oli hävinnyt meidän näkyvistä! Ne on tosi nopeita. Meillä on aidattu takapiha ja metsää, mutta metsä onkin mei