Siirry pääsisältöön

Takertujat somessa

Tuntuu että ihmiset lukee tekstiä vaan siinä mielessä, että löytäisi siitä jotain mihin takertua. Esimerkkinä se, että huolettomasti heitän, että meidän pojalla on ihanat kiharat. Tähän tulee vastaus ”Onpa jännä että piti ihan erikseen mainita se sukupuoli siinä, eikö pojalla siis voi olla kiharoita sun mielestä? Miksi pitää korostaa sukupuolta, miksi ei voi sanoa että lapsella?” 



No siksi, koska en ajatellut tota asiaa sen enempää. Hän syntyi poikana ja on mun poikalapsi, niin kauan jos hän itse sen haluaa muuttaa joksikin muuksi. Apua nyt, mitä täällä tapahtuu? Se on mun puolelta ihan yhtä harmitonta sanonko poika, tyttö vai lapsi. En ole lokeroimassa lasta mihinkään sukupuoliseen vankilaan tässä. 

Toinen on se, mitä termejä asioille ”saa käyttää”. Esim termi lapsivapaa tai paskamutsi on ehdottomasti nykyään täyttä, no, sitä paskaa somen puhekielessä, eikä niitä olisi hyväksyttävä käyttää. Koska onhan se ihan kamala että lapsista PITÄÄ SAADA VAPAATA ja paskamutsi muutenvaan ärsyttää ihmisiä. 



Olenkin yrittänyt aktiivisesti muuttaa lapsivapaa sanan käyttöä parisuhdeajaksi ja paskamutsia huonoksi äidiksi. Jotenkin ne ei vaan kuvaa asioita samalla tavalla kuitenkaan. Ehkä olen jotenkin juntti sitten näissä jutuissa, se kalkkis joka ei pääse yli vanhoista sanonnoista (kuten juntti ja kalkkis 😂).

Mä vaan haluaisin tietää että miksi ihmiset takertuu toisen sanavalintoihin? Jos sua häiritsee niin antaa häiritä. Koska rehellisesti mua ei kiinnosta se, että onko jossain sanassa negatiivinen kaiku. Jos mä haluan ilmaista mun viikonloppua ilman lapsia lapsivapaalla, joka sitä hyvin kuvastaa, niin anna mun tehdä niin. Jos kerron olevani paskamutsi, olen paskamutsi enkä huono äiti. Huono äiti on hei oikeesti huono, paskamutsi on vähä sellanen ”no annoin nakkeja parsakaalin sijasta” huono. You know? 😂

Tässä ne pojan kiharat! Eiks oo ihanat pikku käkkärät 😍

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

Kun meidän lapsi katosi

”Missä M on?” Mies kysyi? ”Häh, tossa terassilla seisoi ihan muutama sekunti sitten kun katsoin. Eikö se oo siellä enää?” Vastasin hämmentyneenä.  ”Ei.”  Juoksin pihalle huutamaan lasta nimeltä, ei vastausta. Mies huusi etupihalla. Juoksin suoraan metsään ilman kenkiä ja olin juuri kiipeämässä ison kaatuneen puun yli, kun mies huusi että lapsi löytyi! Hyvä luoja sitä helpotusta. Se tunne, kun helpotus valui jokaiseen raajaan. Huhhuh.  Lapsi oli mennyt talon nurkalle. Sinne ihmettelemään ötököitä, eikä ollut vastannut vaikka huudeltiin. Oli ollut ilmeisesti niin keskittynyt puuhiinsa. Jestas että lapset voi antaa sydämentykytyksiä vahemmilleen! Luojan kiitos lapsi löytyi.  Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tuli tosiaan tää oma tapaus mieleen ja se aivan sairaan helpottunut tunne, kun lapsi löytyikin. Meinasin ruveta itkemään. Tässä ei mennyt tosiaan yhtään kauaa, kun lapsi oli hävinnyt meidän näkyvistä! Ne on tosi nopeita. Meillä on aidattu takapiha ja metsää, mutta metsä onkin mei