”Sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus” on lause, joka syyllistää


Toisinaan vanhemmat tarvii muistutusta siitä, että ne lapsetkin on vaan ihmisiä kaiken tän ruuhkavuosien keskellä. Lasten kasvamiseen kuuluu koetella rajoja (puhelin korjasi tuon sanaksi ”rahoja”, sitähän ne koettelee juu myös 😂), saada kiukuttelukohtauksia kaupoilla, uhmata vanhempaansa jne jne. 

Meistä useammat vanhemmat potee jonkunsortin syyllisyyttä jostain lapseen liittyvästä asiasta. Se syyllisyys saattaa häivähtää mielessä kesken päivän vaikka astioita laittaessa, tai kun kaadut pitkän ja raskaan päivän päätteeksi sänkyyn ja on aikaa miettiä asioita. Tai oikeesti ei edes olis aikaa miettiä mitään, koska pitäis nukkua kun aamulla on taas aikainen herätys. Mutta se nukkumaanmenoaikahan on aina parasta aikaa miettiä myös mitä noloa teit vuonna 1995 tiistaina kello 12.33.



On siis todellakin hyvä muistaa, että lapset ovat pieniä vain hetken ja on tärkeää myös sen arjen harmauden läpi nähdä niitä värejäkin. Mutta olisi paljon rakentavampaa tuoda tätäkin esille vertaistuellisemmin. Vaikka että 

”Sun rasittava arkes on sun lapsesi lapsuus, mutta joskus myös vanhempaakin saattaa väsyttää. Ja se on ihan ok, koska emme ole robotteja”



Joten anna myös armoa itsellesi! Joskus törmäsin tekstiin, että jokainen hyvä vanhempi pelkää mokanneensa kaiken. Joten hyvin sä vedät ❤️

Kommentit

  1. Mä oon sitä mieltä että lasten on hyvä oppia kotona kaikki tunteet, myös vanhemmiltaan. Jotta ne oppivat siihen että vanhemmat eivät ole aina hymyileviä robotteja vaan että vanhemmatkin ovat ihmisiä, joilla on tunteet, että vanhempiakin satuttaa jos lapsi sanoo 10 kertaa päivässä et "äiti /isi on tyhmä kakkapää". Tärkeintä on mielestäni se että muistetaan myös puhua lapsen kanssa ne tunteet läpi jotta lapsi oppii, "äiti tunsi valtavaa surua kun äitiä sanottiin taas tyhmäksi kakkapääksi". Mutta myös vastapainoksi muistetaan myös kannustaa ja kertoa kuinka ylpeitä ja iloisia me vanhemmat ollaan lapsistamme.
    Itse muistan edelleen kuinka pahalta tuntui kun meillä ei lapsuudessa käsitelty noita tunteita oikeastaan olenkaan, en saanut tukea rankkaan koulukiusaamiseen, sain vain vähättelyä koko ajan ja haukkumista kun oireilin sen vuoksi, en edes muista että oma äitini olisi koskaan sanonut että rakastaa mua ja että oon tärkeä hälle.
    Omien lasteni kohdalla aion ehdottomasti korjata tämän asian.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit