Siirry pääsisältöön

”Sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus” on lause, joka syyllistää


Toisinaan vanhemmat tarvii muistutusta siitä, että ne lapsetkin on vaan ihmisiä kaiken tän ruuhkavuosien keskellä. Lasten kasvamiseen kuuluu koetella rajoja (puhelin korjasi tuon sanaksi ”rahoja”, sitähän ne koettelee juu myös 😂), saada kiukuttelukohtauksia kaupoilla, uhmata vanhempaansa jne jne. 

Meistä useammat vanhemmat potee jonkunsortin syyllisyyttä jostain lapseen liittyvästä asiasta. Se syyllisyys saattaa häivähtää mielessä kesken päivän vaikka astioita laittaessa, tai kun kaadut pitkän ja raskaan päivän päätteeksi sänkyyn ja on aikaa miettiä asioita. Tai oikeesti ei edes olis aikaa miettiä mitään, koska pitäis nukkua kun aamulla on taas aikainen herätys. Mutta se nukkumaanmenoaikahan on aina parasta aikaa miettiä myös mitä noloa teit vuonna 1995 tiistaina kello 12.33.



On siis todellakin hyvä muistaa, että lapset ovat pieniä vain hetken ja on tärkeää myös sen arjen harmauden läpi nähdä niitä värejäkin. Mutta olisi paljon rakentavampaa tuoda tätäkin esille vertaistuellisemmin. Vaikka että 

”Sun rasittava arkes on sun lapsesi lapsuus, mutta joskus myös vanhempaakin saattaa väsyttää. Ja se on ihan ok, koska emme ole robotteja”



Joten anna myös armoa itsellesi! Joskus törmäsin tekstiin, että jokainen hyvä vanhempi pelkää mokanneensa kaiken. Joten hyvin sä vedät ❤️

Kommentit

  1. Mä oon sitä mieltä että lasten on hyvä oppia kotona kaikki tunteet, myös vanhemmiltaan. Jotta ne oppivat siihen että vanhemmat eivät ole aina hymyileviä robotteja vaan että vanhemmatkin ovat ihmisiä, joilla on tunteet, että vanhempiakin satuttaa jos lapsi sanoo 10 kertaa päivässä et "äiti /isi on tyhmä kakkapää". Tärkeintä on mielestäni se että muistetaan myös puhua lapsen kanssa ne tunteet läpi jotta lapsi oppii, "äiti tunsi valtavaa surua kun äitiä sanottiin taas tyhmäksi kakkapääksi". Mutta myös vastapainoksi muistetaan myös kannustaa ja kertoa kuinka ylpeitä ja iloisia me vanhemmat ollaan lapsistamme.
    Itse muistan edelleen kuinka pahalta tuntui kun meillä ei lapsuudessa käsitelty noita tunteita oikeastaan olenkaan, en saanut tukea rankkaan koulukiusaamiseen, sain vain vähättelyä koko ajan ja haukkumista kun oireilin sen vuoksi, en edes muista että oma äitini olisi koskaan sanonut että rakastaa mua ja että oon tärkeä hälle.
    Omien lasteni kohdalla aion ehdottomasti korjata tämän asian.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa. 
Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta. 


Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle. 
Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että ei ole, tämä oli vahink…

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”



Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se yks palapeli. …