Siirry pääsisältöön

”Sun rasittava arkes on sun lapses lapsuus” on lause, joka syyllistää


Toisinaan vanhemmat tarvii muistutusta siitä, että ne lapsetkin on vaan ihmisiä kaiken tän ruuhkavuosien keskellä. Lasten kasvamiseen kuuluu koetella rajoja (puhelin korjasi tuon sanaksi ”rahoja”, sitähän ne koettelee juu myös 😂), saada kiukuttelukohtauksia kaupoilla, uhmata vanhempaansa jne jne. 

Meistä useammat vanhemmat potee jonkunsortin syyllisyyttä jostain lapseen liittyvästä asiasta. Se syyllisyys saattaa häivähtää mielessä kesken päivän vaikka astioita laittaessa, tai kun kaadut pitkän ja raskaan päivän päätteeksi sänkyyn ja on aikaa miettiä asioita. Tai oikeesti ei edes olis aikaa miettiä mitään, koska pitäis nukkua kun aamulla on taas aikainen herätys. Mutta se nukkumaanmenoaikahan on aina parasta aikaa miettiä myös mitä noloa teit vuonna 1995 tiistaina kello 12.33.



On siis todellakin hyvä muistaa, että lapset ovat pieniä vain hetken ja on tärkeää myös sen arjen harmauden läpi nähdä niitä värejäkin. Mutta olisi paljon rakentavampaa tuoda tätäkin esille vertaistuellisemmin. Vaikka että 

”Sun rasittava arkes on sun lapsesi lapsuus, mutta joskus myös vanhempaakin saattaa väsyttää. Ja se on ihan ok, koska emme ole robotteja”



Joten anna myös armoa itsellesi! Joskus törmäsin tekstiin, että jokainen hyvä vanhempi pelkää mokanneensa kaiken. Joten hyvin sä vedät ❤️

Kommentit

  1. Mä oon sitä mieltä että lasten on hyvä oppia kotona kaikki tunteet, myös vanhemmiltaan. Jotta ne oppivat siihen että vanhemmat eivät ole aina hymyileviä robotteja vaan että vanhemmatkin ovat ihmisiä, joilla on tunteet, että vanhempiakin satuttaa jos lapsi sanoo 10 kertaa päivässä et "äiti /isi on tyhmä kakkapää". Tärkeintä on mielestäni se että muistetaan myös puhua lapsen kanssa ne tunteet läpi jotta lapsi oppii, "äiti tunsi valtavaa surua kun äitiä sanottiin taas tyhmäksi kakkapääksi". Mutta myös vastapainoksi muistetaan myös kannustaa ja kertoa kuinka ylpeitä ja iloisia me vanhemmat ollaan lapsistamme.
    Itse muistan edelleen kuinka pahalta tuntui kun meillä ei lapsuudessa käsitelty noita tunteita oikeastaan olenkaan, en saanut tukea rankkaan koulukiusaamiseen, sain vain vähättelyä koko ajan ja haukkumista kun oireilin sen vuoksi, en edes muista että oma äitini olisi koskaan sanonut että rakastaa mua ja että oon tärkeä hälle.
    Omien lasteni kohdalla aion ehdottomasti korjata tämän asian.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

Kun meidän lapsi katosi

”Missä M on?” Mies kysyi? ”Häh, tossa terassilla seisoi ihan muutama sekunti sitten kun katsoin. Eikö se oo siellä enää?” Vastasin hämmentyneenä.  ”Ei.”  Juoksin pihalle huutamaan lasta nimeltä, ei vastausta. Mies huusi etupihalla. Juoksin suoraan metsään ilman kenkiä ja olin juuri kiipeämässä ison kaatuneen puun yli, kun mies huusi että lapsi löytyi! Hyvä luoja sitä helpotusta. Se tunne, kun helpotus valui jokaiseen raajaan. Huhhuh.  Lapsi oli mennyt talon nurkalle. Sinne ihmettelemään ötököitä, eikä ollut vastannut vaikka huudeltiin. Oli ollut ilmeisesti niin keskittynyt puuhiinsa. Jestas että lapset voi antaa sydämentykytyksiä vahemmilleen! Luojan kiitos lapsi löytyi.  Viimeaikaisen uutisoinnin perusteella tuli tosiaan tää oma tapaus mieleen ja se aivan sairaan helpottunut tunne, kun lapsi löytyikin. Meinasin ruveta itkemään. Tässä ei mennyt tosiaan yhtään kauaa, kun lapsi oli hävinnyt meidän näkyvistä! Ne on tosi nopeita. Meillä on aidattu takapiha ja metsää, mutta metsä onkin mei