Siirry pääsisältöön

Ootko sä muka jonkun vanhempi?

Mitä enemmän sulla on lapsia, sitä lihavempi sun ilmeisesti pitäis olla. Tai rumempi. Sitä hirveimmissä rytkyissä sun tulisi kulkea. Tai näin ainakin oletetaan, mitä vaihdoin aiheesta sanaa muiden äitien kanssa. 

”Oho! Et näytä yhtään äidiltä!/että sulla olisi noin monta lasta/että sulla olis noin vanhoja lapsia/pieniä lapsia” jne, you name it. Nää on lauseita joita jotkut saa osakseen. Itse valitettavasti en ole saanut, koska olisin palavasti halunnu kysyä, että ”no miltä sellainen äiti sun mielestä näyttää?” Musta vähän tuntuu, että ihmiset ei edes osaisi vastata tuohon itsekään. 



Kysyin miehen näkökulmaa tähän asiaan, että onko hän miehenä ja isänä törmännyt tällaiseen mitä niin monet äidit saa osakseen. Hän vastasi että ei ihan tollaseen, mutta hälle on sanottu että ”en olis ikinä uskonu että SÄ oot isä”. 

Mistähän ne ajatukset kumpuaa, että vanhempien pitää näyttää tietynlaiselta ja olla luonteeltaan tietynlainen? Ja siis miltä meidän pitäisi sitten näyttää tai millaisia olla? Monet olivat saaneet tosiaan vastauksia, että äitejä pidetään monesti ylipainoisina, meikittöminä, epämuodikkaissa vaatteissa hiukset sotkussa kulkevina zombeina. Eikai lapset automaattisesti tee vanhemmista oman ulkonäön ja terveyden laiminlyöjää? 



Kai tämäkin on ihan yksilöllistä miltä kukin näyttää, oli sitten 1 tai 8 lasta, oli sitten 30 tai 20 vuotias jne. Miksi meitä ihmisiä väkisin työnnetään johonkin tiettyihin muotteihin? Mikä ihmeen tarve ihmisillä on luokitella muita ihmisiä tietyn statuksen mukaan ja luoda mielikuvia sen perusteella? 

Ootko sä törmännyt tällaiseen?

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se