Mitä sitten, vaikka joku kuuli?

Naapuri kulki meidän talon ohi ja varmaan luuli että on astunut jonnekin manauksen keskelle kävelylenkillään. Toivottavasti ei säikähtänyt ja muuttanut lenkkiään juoksulenkiksi. Nimittäin meiltä varmaan kajahti iloisesti 😂

Käykö teille koskaan niin, että kun korotatte ääntä, niin sit huomaattekin että ikkuna oli auki. Kuka tahansa ohitse kävelevä on voinut siis todistaa sen epätäydellisen äitiyden hetkenne. Se fiilis on sellanen häpeän ja paniikin sekoitus; apua, mitä jos joku kuuli. Apua, nyt ne luulee että täällä vaan huudetaan lapsille. 

Mitä sitten vaikka joku kuuli? Tasan varmana jokainen vanhempi on jossain vaiheessa korottanut ääntä lapselleen. Tulee korottamaan ääntä lapselleen. 




Jos joku siellä ruudun takana miettii, että ”minä en ainakaan aio!” niin valitettavasti niin luulin minäkin ja oikein suureen ääneen ihmettelin ympäriinsä, että miten jotkut vanhemmat tiuskii lapsilleen kiireen keskellä ja miten ne korottaa ääntä jos lapsi perseilee?! No helposti. 

En meinaa sitä, että koko ajan pitäisi huutaa kurkku suorana lapsille ja että olisi normaalia niin tehdä. Tarkoitan sitä, että joskus sitä ääntä tulee korotettua helpommin väsyn ja kiireen keskellä, kun kaikki lapset huutaa yhteen ääneen ja jos lapsi päättää vaan yksinkertaisesti perseillä, eikä ole yhtään yhteistyöhaluinen.  

Sitäpaitsi ei se äänenkorotus joka tilanteessa oo automaattisesti just se negatiivinen juttu. Mulla on muutenkin kantava ääni ja kynnys siihen että se ääni nousee on siis matalampi. Eikä se meinaa sitä että olisin hermona tmv. Oon muuten nyt monesti huomannut, että mun esikoisella on samanlainen äänenkäyttö kuin mulla ja monesti joudun sanomaankin, että hei ei tarvis huutaa, kuulen kyllä 😅




Ihannehan olisi ottaa syvä katsekontakti ja rauhoittavasti keskustella lapsen kanssa, että ymmärtää hänen harmituksensa.  Selittää rauhallisesti syitä, miksi on kiire, miksi on väsy ja miksi pitää tehdä asioita, yms Sinkkosen ja muiden lapsigurujen ohjeita mukaillen. 




Mutta rehellisesti tunnustan, että aamu kuudelta kaiken kaaoksen keskellä ei ole ihan omissa vahvuuksissa alkaa vetää syvällisiä keskusteluita, vaan päädyn helpommin karjaisemaan kuuluvasti, että ne kengät vois laittaa jalkaan, kun kerran oon 23478 kertaa jo nätisti pyytänyt. Ja sit yritän parhaani selittää illalla, että ”niitä asioita nyt vaan pitää tehdä kun äiti käskee!” tolleen tosi rakentavasti. 

Rauhallista loppuviikkoa kaikille... 😄

Kommentit

Suositut tekstit