Siirry pääsisältöön

Aitona pysyminen somen aikakautena

...On erittäin hankalaa. 

Tiedättekö miksi on niin vaikea tuoda esiin rehellistä arkea? Rehellisiä ajatuksia, rehellisesti sitä, mitä sen 4 seinän sisällä tapahtuu? No siksi koska ihmiset kauhistelee sitä silti, vaikka jokainen vanhempi tietää että joskus menee se kuppi nurin. 

Somessa rulaa tilit, joissa feediä koristelee samantyyliset vaaleat kuviat maljakoista, jossa on ehkä jotain viljoja tai puuvillaa, tekstejä joissa inspiroidutaan, ollaan kauheasti läsnä joka paikassa ja parhaita versioita itsestämme. En tietenkään sano etteikö niistä saisi tykätä. Etteikö niitä saisi seurata. Itse olen vaan henkilökohtaisesti vähän kyllästynyt. Mä tarvin rosoisuutta. Oikeaa aitoutta, oikeaa arkea. 

Kyllä. Lastenhuone näyttää useimmiten juuri tältä. 

Vertaistuen antaminen vanhemmuuteen tuntuu edelleen olevan ihmeen vaikea asia. Sun pitäisi olla valmiiksi hyvä vanhempi jo etukäteen, äläkä vaan mokaa! Missään asiassa. Auta armias jos meet ääneen sanomaan, että joskus vituttaa. Joskus väsyttää. Joskus vois  laittaa lapset ruåttintädille ja ampua vaikka mieskin avaruuteen. Aina ei jaksa. Ei huvita. 

Itse tosiaan kun niitä huonoja päiviä iski, niin kerroin että nyt muuten vituttaa kaikki. Mutta ei olis kannattanut, koska mun seläntakana juteltiin miten tarvisin apua ja ”tuntuu että siellä kaikki kaatuu”. Siis apua mitä?! 😂 Tajusin siinä niitä juttuja lukiessani, että eihän kukaan uskalla tällästen ihmisten takia puhua mitään ääneen ja näyttää sitä oikeaa itseään somessa tai muissa kanavissa, kun heti yhdenkin huonon päivän jälkeen ihmiset ajattelee että tarvit apua. Ja ajatelkaa sitä hauskaa faktaa, että niitä huonoja päiviä oli tosi paljon vähemmän kuin hyviä päiviä. Silti, ei hyväksyttävää! 

Joululahjakaaos talossa

Tää olikin yksi syy miksi mä perustin mun instatilin (www.instagram.com/neljanlapsentornado) ja tämän blogin, koska halusin normalisoida vanhemmuutta. Ei me aina eletä minkään hattaran keskellä vaikka meillä onkin lapsia. Eikä se silti tarkoita sitä, että tarvitaan apua ja kotona kaikki kaatuu. 

Ja hei, mitä sitten vaikka tarvisi apua? Olisiko vaikka parempi ojentaa se auttava käsi, kuin päivitellä selän takana miten paska vanhempi toinen on?

Kommentit

  1. Kirjoitat niin totta <3
    Juuri tämän takia blogisi on yksi parhaista! Kiitos, että jaksat kirjoittaa ja niin aidosti. Ihanaa, että löysin joitakin aikoja sitten blogiisi. Meillä myös neljä lasta.

    VastaaPoista
  2. Tämän vuoksi itsekkin ihastuin blogiisi, jaat niin aidosti lapsiperhe arjen niin iloineen kuin suruineenkin, puhut rehellisesti ja avoimesti niistä normaaleista tunteista mitä valta osa vanhemmista oikeasti kokee mutta jostain syystä on täysi tabu tuoda ääneen julki. Toivottavasti tämä tuo oikeasti monelle ajattelemisen aihetta ja halua olla mieluummin tukena sen jatkuvan kilpailemisen ja sättimisen sijaan. Terveisin 2 lapsen yh äiti jolla menee toisinaan kuppi nurin ja kämppäkin näyttää siltä kuin siellä olisi pyörremyrsky käynyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️ Toivoisin myös että ihmiset alkaisivat rohkeammin näyttämään arkea. 🙏🏻

      Poista
  3. Onpas piristävää nähdä ja kuulla ihan oikeata ja rehellistä lapsiperhearkea! Just nuo kuvat on ihan parhaita, tuollaista meilläkin on usein ja kun katselen blogien ja instan kuvia täydellisistä lapsiperhekodeista, niin tulee tunne että miten voi olla totta sellainen, meillä ei onnistuisi minuuttiakaan pitää niin siistinä kotia, ei edes sen kuvan oton ajan. =) En kyllä sen puoleen haluakaan pitää, mun periaate on että koti on lasten leikkien valtakunta, leikkiä saa niin paljon kuin huvittaa ja yksi keino kannustaa leikkiin on antaa leikkien levitä ja valloittaa koko koti. Omassa blogissani yritän myös tuoda esiin tätä puolta, eli ei mitään kiiltokuvia arjesta. Tosin mun blogi on enemmän sellaista ääretöntä pohdiskelua, lapsiperheblogi vaikka onkin. =)
    Anna / Mustikkapasta (www.mustikkapasta.fi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 😍 Pitää käydä tutustumassa myös sun blogiin 🤩

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…

Perunapelto perseessä

Hyvää huomenta! Ja anteeksi, että kun avaat silmät tähän maailmaan, saat kahvin naaman eteen ja avaat tän sivun, joudut heti katselemaan mun takareisiä. 🤭


Mutta mä halusin tuoda esille sen, että äitiyden tuomat muutokset voi joillain ihmisillä vaikuttaa myös muihinkin alueisiin kuin vaan niihin mahaan ja rintoihin. 
Kun raskaus kerrytti kiloja turvotuksen ja ihan rehellisesti myös omien syömisten takia, niin niistä puolet meni mahan sijasta reisiin ja persukseen. Kuva silottaa vahvasti tilanteen oikeellisuutta, liian armollinen kamera tässä puhelimessa 😁

Oon ihan sujut tämänkin vartalon osan kanssa, kyllähän se toimii niinku pitää. Mutta koska mä oon vaan ihminen, niin kyllä muakin joskus ahistaa se, et takareidet ja perse on ku perunapelto. Mut onneks suurimman osan ajasta oon ihan ok asian kanssa. Varmaan ku en nää sitä koko ajan kumminkaan. 
Ihmisillä vaikuttaa niin yksilöllisesti eri asiat eri tavalla vartaloon. Monille raskaus ja pienlapsiarki ei tuo mitään muutoksia, mulla sit taa…