Siirry pääsisältöön

Vuosi vaihtui riitelyn merkeissä...

...koska uhma.


Joskus on tosi hankala olla se aikuinen, kun lapsi saa uhmakohtauksen. Alennun monesti lapsen tasolle ja vasta jälkeenpäin tajuan miten olisi pitänyt toimia. Ottaa syliin, halata, sanoa että rakastaa ja ei viitsitä riidellä, tai muuta järkevää. Miksi tätä ei nää siinä tilanteessa itsessään? On vaikea olla rauhallinen, kun on itse temperamenttinen. Ja kun lapsilla on sun luonne joka kukoistaa sillä, että kiihdyt nollasta sataan. Lisäksi olet varmaan kärsimättömin ihminen planeetalla, niin eihän siitä voi seurata mitään hyvää kun kaksi samanlaista luonnetta törmää. Siinä huudetaan sitten pää punaisena. 
Ehkä yksi hyvä puoli kuitenkin itsessäni vanhempana on se, että selvitän asiat yleensä heti. Haluan jutella asiat halki, ettei kellekään jää mitään mieleen kalvamaan. Siis yleensä. Uusi vuosi 2020 ei mennyt ihan näin. Oltiin otettu lasten kanssa yhteen enemmän tai vähemmän koko päivän, vaikka olin yrittänyt tehdä päivästä kivan. Mun olematon pinna venyi ja vanui, kun en halunnut riidellä. No pieniä konflikteja tuli, mutta niistä selvittiin kyllä.  Kunnes tuli nukkumaanmenoaika. 

Pian 5 vuotta täyttävä neitokainen päätti jälleen saada uhmakkaan kohtauksen ja siitäkös äidin pinna paukahti iloisesti katki. Raakuin kuin harakka ja lapsi huusi takaisin samalla innolla ja keskustelun sijasta laitoin lapset nukkumaan ”kiitti tästäkin” sanojen saattelemana. Taisin jopa potkaista myös jonkun pehmolelun dramaattisesti pois tieltä. 

Vietin uuden vuoden vatvoen sitä, miten epäonnistunut vanhempi olen. Että miten jotkut onnistuvat vanhemmuudessa niin hienosti; olemalla rauhallisia, ottamalla vastaan jokaisen lapsen kuohun kuin kallio, joka ottaa vastaan myrskyisiä aaltoja. Ja sit oon mä, joka on se aalto lapsen kanssa. Kuka toimii kalliona, jos vanhempikin kuohuaa? No, ehkä se on hyvä, että edes tiedostan tämän ongelman, niin voin kehittää itseäni vanhempana. Ehkä ensi kerralla muistan tämän asian ja osaan jo käyttäytyä näissä tilanteissa niin kuin turvallisen aikuisen kuuluu. Ehkä voisin myös antaa itselleni edes vähän armoa, koska me vanhemmat kyllä syyllistetään muutenkin itseämme joka asiasta. 

Aamu kun valkeni ja herättiin lasten kanssa, kipitti tuo riitapukari halaamaan ja pyytämään anteeksi edellisillan riitaa. Pyysin myös omalta osaltani anteeksi ja niin se aamu alkoi taas samalla tavallisella tavalla kuin muutkin aamut; lasten keskinäisellä tappelulla ja äidin viileäksi jäähtyneellä kahvilla. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ole äiti, ne sanoi

Ole äiti, ne sanoi. Tee lapsia, mutta älä jää kotiäidiksi, vaan jatka uraa. Älä laita lapsia kuitenkaan liian aikaisin hoitoon.  Ole äiti, ne sanoi. Ota välillä omaa aikaa, mutta älä ole erossa lapsista hetkeäkään. Miksi et ole koskaan ilman lapsiasi?  Olet väsynyt, miksi teit lapsia? Teillä on vaan yksi lapsi? Tehkää lisää, lapsella täytyy olla sisarus.  Ole äiti, ne sanoi. Kunnon äiti imettää lastaan. Etkai sä vieläkin imetä? Anna kiinteitä, mutta älä kaupasta. Kunnon äiti valmistaa soseet itse.  Jätä lasta välillä myös toiselle vanhemmalle. On tärkeää että heille syntyy myös vahva side. Hei missä sun lapset on? Miten uskalsit jättää lapsen toisen vastuulle?  Ole äiti, ne sanoi. Lapsi kasvaa hyvin myös korvikkeella, älä murehdi. Apua, etkai vaan anna korviketta? Lapset eivät saa pullolla läheisyyttä.  Käytä kestovaippoja kertakäyttöisten sijaan. Eikai teidän lapsi vieläkin ole vaipoissa? Kyllä tuossa iässä pitäisi olla jo päiväkuiva.  Ole äiti, ne sanoi... Inspiraatio saatu Be a lady

Asioita, joita kukaan ei kertonut synnytyksen jälkeisestä elämästä pt I

Jokainen joka odottaa lasta, voi valmistautua synnytykseen lukemalla etukäteen mitä kaikkea siinä tapahtuu. Mutta harva meistä tajuaa ottaa selvää asioista, mitä tapahtuu synnytyksen jälkeen.  Siinä kun oot kasvatellut mahaa monta kuukautta ja viimeisillä voimillasi pusertanut muksun ulos reijästä, mistä ei ikinä voisi kuvitella ihmisiä mahtuvan pihalle, voi paikat olla erilaiset. Tai jos oletkin joutunut sektioon. Itselläni on kokemusta kahdesta alatiesynnytyksestä, suunnitellusta sektiosta sekä kiireellisestä sektiosta.  Tässä hieman listausta siitä, mitä kaikkea voi olla mahdollisesti edessä, kun synnyttää lapsen alakautta/sektiolla. Molemmista siis omakohtainen kokemus, eli tää ei oo mikään absoluuttinen totuus joka pätee ja tapahtuu kaikkien kohdalla.  Alatiesynnytyksen jälkeen lantionpohjanlihakset on muisto vain. Siis onneksi sentään hetkellisesti. Siinä kun yrität synnärin vessanpöntöllä tunnustella niitä alapään lihaksia, saattaa iskeä hetkellinen paniikki.  Se tuntuu ih

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv