Istuin yksi ilta vessassa menossa nukkumaan ja mietin, että onpas hiljaista. Kaikki lapset nukkuu. Mietin, että tätäköhän tää sit on kun lapset kasvaa ja muuttaa pois. Näin hiljaista, päivälläkin! Sitä odotellessa?
Mutta, sitten kun oikeesti mietin tätä, iskeekin pieni kaipuu jo etukäteen. Muistutan itteeni, että hetkistä kun lapset leikkii ja mylvii kuin joku apinalauma konsanaan, pitäis oikeesti muistaa nauttia vielä kun lapset on pieniä. Ne on pieniä vaan niin pienen hetken.
Onhan tässä vaikeitakin hetkiä, eikä jokainen päivä vaan voi olla sellainen mistä nauttii. En usko että ketään vaikka nauttis noroviruksesta esim. Mutta jos edes useampi päivä olisi sellainen, että muistaisi nauttia vaikka niistäkin hetkistä, missä lapset saa utopistisen raivokohtauksen keskellä kauppaa, niin elämäkin vois olla stressittömämpää! No okei, tuskin kukaan niistä ihan nauttisi, mutta jos muistaisi että hei, pian tääkin hetki on ohi ja ollaan kotona. 😁
Mä kuulen ympäriltä koko ajan eri ihmisiltä, miten ne huvittuneena muistelee vanhemmalla iällä noita lasten kommelluksia ja jopa ikävöi niitä aikoja. Aika kultaa muistot uhmaikäisistä selkeästi 😘
Mutta, loppujen lopuksi kyllä sitä meteliä kestää. Se on tää hiljaisuus, jota ei sitten ehkä kestäkään. Ihminen tarvitsee jotain ääntä päivittäin, yleensä ainakin jossain vaiheessa taustalle. Tällä hetkellä ”taustametelinä” toimii ne lasten villit leikit, (ja ne kilarit ku erehdyit pruuttaamaan ketsuppia lautaselle, vaikka ite pyysi) myöhemmin sitten varmaan radio ja TV.
Nauttikaamme siis vihaisista lapsistamme kun he ovat pieniä ja kiljuvat keuhkonsa pihalle suutuspäissään, tai hurjissa leikeissään! Ne hetket on liian nopeasti ohi.
Hyvää viikonloppua teille! ☀️
Kommentit
Lähetä kommentti