Siirry pääsisältöön

Kun sun salitreeni tarkottaa sitä, että siivoot jumppasalin.



Salilla käyminen on ihan tosi hieno juttu. Siis niille, jotka siitä pitävät. Kävin itsekin joskus muutama vuosi sitten, mutta en kertakaikkiaan rakastunut siihen hommaan, vaikka olikin asiansa tunteva ihminen mukana ohjaamassa ja näyttämässä. 

Oon huomannut, että nykyään salilla käyminen on kasvanut ihmisten keskuudessa. Joissain määrin siitä on siis tullut muotia. Ja sehän ei ole ollenkaan paha juttu, koska ihmiset monesti löytää sen oman juttunsa juurikin sen kautta, mitä muut suosittelevat. Vähän niinkuin hitiksi nousseet ruuat, ruokavaliot, tai curly girl -metodi. Terveyttä ja hyvinvointia edistävät ”muoti-ilmiöt” on aina hyvä juttu ehdottomasti!



Itse pidän (tai oikeastaan en tiedä pidänkö kamalasti siitäkään, mutta ainakaan se ei tuota niin kauheeta tuskastumista) ihan vallan kävelemisestä. Jos on hyvää musiikkia, voisin kävellä vaikka kuinka pitkään... No ainaki meidän roskiksille ja takas, koska en tykkää kävellä ulkona ja siks mulla onkin juoksumatto. 😂 Kesällä kauniilla ilmalla toki kaikista kivoin mennä ulos lenkille ❤️



Harmittelen usein mielessäni sitä, että  tuntuu että olisin yksin tässä ”kävelyllä”, kun tuntuu olevan suositumpaa juurikin salilla treenaaminen ja erilaiset kotitreenit kahvakuulien tmv kanssa. Mihin jäi pelkästään kävely? Vai onko se niin automaatio, että sitä ei tarvi erikseen kertoa, vaan nää eri treenit on lisänä myös päivittäiselle kävelylenkeille (jotka voi tosin sen polun sijasta olla se juoksumattokin). 

Tunnen siis aika ajoin sellasta pientä ulkopuolisuuden tunnetta, kun en jatkanutkaan salilla käymistä, vaan vaihdoin salin tuohon tuttuun ja turvalliseen juoksumattoon takaisin.



Mutta kaipa se on niin, että tärkein ei ole se miten liikkuu, vaan se, että edes liikkuu! Miten sä tykkäät liikkua? 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa. 
Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta. 


Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle. 
Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että ei ole, tämä oli vahink…

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”



Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se yks palapeli. …