Siirry pääsisältöön

Itse teit lapsia, itse ne hoidat?


Taas tästä omasta ajasta!

Aloin miettimään, että onko se loppujen lopuksi jotenkin itsekästä (no sitähän se oma aika periaatteessa aina on 😅) ja väärin toivoa omaa-aikaa, kun on tehnyt (saanut) neljä lasta? Joskus vieläkin törmää siihen ajatusmaailmaan, että kun lapsesi olet tehnyt niin turha ruikuttaa ja pyydellä hoitajia. 

Ymmärrän tän siinä, että jokaisen tulisi mukauttaa lapsiluku siihen, mitä pystyy handlaan (vaipumatta tässä lapsiarjen kaaoksessa jonkunsortin psykoosiin.) Mutta jos siihen on mahdollisuus niin kai sitä apua voi aina toisinaan pyytää? 

En tunne muuten huonoa omaatuntoa siitä, että haluan aikaa itselleni tai meidän parisuhteelle. Mutta joskus pelkään että kuormitan läheisiä sillä, että pyydän apua lastenhoitoon. Kukaan meille ei siis ole sanonut mitään tuollaista, vaan olen törmännyt siihen muualla. 



Kummasti kaiken sairastelun ja ylipäätään ruuhkavuosien keskellä piristää pieni irtiotto arjesta ja jaksaa paremmin keskittyä taas olemaan se hyvä vanhempi. Joten olenkin kiitollinen äärettömästi siitä, että se on meille mahdollista, eikä kukaan meitä siitä syyllistä. 

Meillä onkin kokonainen viikonloppu miehen kanssa kahdenkeskistä aikaa, kun helmikuussa lapset menevät yöksi mummilaan ja paappalaan. Saatiin tällainen kiva ylläri joululahjaksi, jota kyllä kieltämättä odotetaan kuin kuuta nousevaa! 

Miten teillä on omaa aikaa ja parisuhteessa olevilla parisuhteelle aikaa niin, että se on joskus muulloin kuin silloin kun lapset nukkuu? Ja ootteko te törmänneet tohon ”itse teit lapsia, itse hoidat” ajatukseen?



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se