Siirry pääsisältöön

Haluaisin sanoa, että olen rauhallinen vanhempi


... mutta en ole. Varmaan lähelläkään. 
Haluaisin sanoa että oon myös järkevä, viisaita neuvoja jakava äiti, jonka pinna venyy kohti ääretöntä ja sen yli. Mutta en oo sekään. 


Oon hyvin kärsimätön ihminen, mulla on lyhyt pinna, kiihdyn nollasta sataan yhtä nopeasti kuin joku nopein  urheiluauto ja annan ihan surkeita neuvoja. Ja sitäpaitsi mä huijaan lapsia joulupukilla ja hammaskeijulla ja väitän, että kahvikupissa on kahvia vaikka juon limsaa. 

Ja korotan ääntä. Usein. Se voi toki johtua myös siitä, että oon jo valmiiksi aika kovaääninen, tai sit ei. Mutta meillä se on osa elämää joka päivä. Lapsetkin on jo niin tottuneita siihen, että jos mä haluan että data menee oikeesti perille, niin mun pitää kuiskia. Sitten ne menee niin hämilleen, että alkaa kuuntelemaan. 


Meillä myös otetaan yhteen usein. Joskus riidellään kunnolla ja joskus vaan väitellään. Joskus itketään yhdessä kun menee hermot ihan kunnolla. 

Mutta me jutellaan aina asiat halki. Sovitaan riidat. Halaillaan paljon ja sanotaan joka päivä että rakastetaan toisiamme. Meillä on siis myös paljon rakkautta!



Mutta eikö se, että uskaltaa näyttää avoimesti omia tunteitaan (oli ne sit negatiivisia tai positiivisia) oo hyvä juttu, jostain niin luin.

Kai muillakin on tunteiden vuoristorataa kotona? 


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…
11 kommenttia
Lue lisää

”Läski wt -mutsi ja rumat kakarat”

Mun blogisivuille tuli viikonloppuna joku ihme pahanmielen purkaus -hyökkäys. Sain ihan jäätäviä kommentteja tänne blogiin. Oon kyllä odotellut tätä tapahtuvaksi, mutta yllätys oli se, että ne kaikki tuli saman päivän aikana ja loppui, kun vaihdoin asetuksista että vain google -tilin omistavat voivat tänne kommentoida.

Läheisten kanssa epäiltiin, että takana on yksi sama ihminen, tai maksimissaan kaksi. Kirjoitustyyli oli niin samanlaista. Ja selkeästi kyseessä ei ollut mikään random ryöppy, vaan suunniteltu hyökkäys kun kommentit tulivat noin järjestelmällisesti lyhyen ajan sisään.



Vaikka mun ulkonäköä on ruodittu jossain facen ryhmissä ja äitiydestä ihan mun vitseihin asti siellä whatsappryhmässä niiden muiden äitien osalta, niin yllätti kyllä miten erilaista tää blogiin kirjoittelu oli. Jotenkin tosi vaikea oli suhtautua niihin, kun en tiennyt pitääkö ne julkaista blogiin ja vastata näille tyypeille, vai antaa olla? Päädyin jakamaan niitä instan puolelle ja sain aivan valtavasti pa…
1 kommentti
Lue lisää

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…
6 kommenttia
Lue lisää