Siirry pääsisältöön

Haistattelin omalle lapselleni

Haistattelin omalle lapselleni. Minä, aikuinen ihminen. Minä, ÄITI!

Meillä oli eilen ihana päivä 5 v kanssa. Käytiin tuhlaamassa hänen synttärirahoja siellä, mihin hän halusi. Ostettiin kolme mekkoa ja koruja. Käytiin syömässä pullat. ”Ihan sikakiva päivä oli!” Sanoi mun viis vee.



Sit tuli ilta. Tuli kiukut. Tuli uhma. Ja mä haistattelin mun lapselle. Minä. Aikuinen ihminen. Minä AIKUINEN ihminen en osannut hillitä itseäni LAPSEN uhman edessä ja alennuin ihan törkeän alas. Olo on kauhea.

Saatiin onneksi puhuttua ja sovittua, mutta tää olo tulee pysymään tälläisenä pitkään. 😔 Harmittaa. Surettaa. Itkettää oma käytös.

Ja miks ihmeessä kerron tällästä, varsinkin kun mua on ruodittu siitä että oon ilmeisesti niin surkea mutsi. Tästähän saa vaan lisää aseita mua vastaan. No kerron siksi, koska haluaisin että näitä vanhemmuuden huonojakin hetkiä tuotaisiin esille. Että vaikka 95% ajasta onkin ihanaa ja palkitsevaa, niin on myös niitäkin hetkiä kun ei loista sitten yhtään tässä kasvatushommassa.



Olisi ihanaa, jos vanhemmat uskaltaisivat enemmänkin kertoa näistä lapsiarjen nurjista puolista, ilman että saisi sontaa niskaansa. Uskon että jokaisella vanhemmalla on joskus menny kuppi nurin. Jotkut osaa handlata sen tilanteen rauhallisemmin ja jotkut taas ovat temperamenttisia. Eihän mikään oikeuta lapselle haistattelemaan, eihän sitä pitäis tehdä aikuisellekaan. Mutta joskus me aikuisetkin vajotaan lapsen tasolle. Uskon että asioista keskusteleminen jälkikäteen auttaa niin lasta kuin vanhempaa käsittelemään sitä asiaa niin, että siitä voi päästä yli. Ehkä nää asiat ei unohdu ikinä lapselta ja aikuisenakin muistellaan miten hurjalla tuulella äiti oli, mutta ehkä ja todellakin toivottavasti muistetaan myös se, miten asiat aina juteltiin halki. Ja että äitikin oli oikeasti pahoillaan, eikä vain juteltu sen takia että on pakko, tai että hyväksyttäisiin käytös sen takia että ”ainakin meillä jutellaan nää asiat halki”.

Uskon että vanhempana myös näistä tilanteista voi oppia jotain. Eli kohti parempaa vanhemmuutta siis tästä. Toivottavasti. Hyvää sunnuntaita kaikille ❤️

Ps. Kiitos kaikille niistä ihanista viesteistä instan puolella. Tuli kyllä tarpeeseen ❤️
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Spireida28. tammikuuta 2020 klo 7.02

    Heippa. Ensinnäkin haluan sulle laittaa, että sulla on ihan huippu blogi ❤️ ihana lukea avointa elämänmakuista tekstiä, jossa on pilke silmäkulmassa. 2 pienen lapsen yh äitinä voin hyvin paljon samaistua moneen tekstiin ja ihanaa kun puhut asioista suoraan ja kaunistelematta. Se on surullista kun nykyisin vanhemmuus on sitä toisten vanhempien arvostelua, asioiden kiillotusta ja kilpailua. Miksei vanhemmuutta voida somessa ja muualla tukea ja tsempata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sini30. tammikuuta 2020 klo 10.40

      Hei! Kiva kun tykkäät, tosi kovaa jännittää kyllä näitä juttuja kirjoitella just sen takia, kun hirveän monet ei sitä tee. Ei se arki aina oo ruusuilla tanssimista ja välillä vaan menee kuppi nurin. Tai koko astiasto 😂 Oon ihan samaa mieltä tossa, että vanhempien tulisi ehdottomasti kilpailun ja muun sijasta tukea ja tsempata toinen toistaan. Kiitos kommentista, olipa mukava ylläri että joku oli jaksanut kirjoittaa! 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv
11 kommenttia
Lue lisää

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että
2 kommenttia
Lue lisää

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se
6 kommenttia
Lue lisää