Haistattelin omalle lapselleni. Minä, aikuinen ihminen. Minä, ÄITI!
Meillä oli eilen ihana päivä 5 v kanssa. Käytiin tuhlaamassa hänen synttärirahoja siellä, mihin hän halusi. Ostettiin kolme mekkoa ja koruja. Käytiin syömässä pullat. ”Ihan sikakiva päivä oli!” Sanoi mun viis vee.
Sit tuli ilta. Tuli kiukut. Tuli uhma. Ja mä haistattelin mun lapselle. Minä. Aikuinen ihminen. Minä AIKUINEN ihminen en osannut hillitä itseäni LAPSEN uhman edessä ja alennuin ihan törkeän alas. Olo on kauhea.
Saatiin onneksi puhuttua ja sovittua, mutta tää olo tulee pysymään tälläisenä pitkään. 😔 Harmittaa. Surettaa. Itkettää oma käytös.
Ja miks ihmeessä kerron tällästä, varsinkin kun mua on ruodittu siitä että oon ilmeisesti niin surkea mutsi. Tästähän saa vaan lisää aseita mua vastaan. No kerron siksi, koska haluaisin että näitä vanhemmuuden huonojakin hetkiä tuotaisiin esille. Että vaikka 95% ajasta onkin ihanaa ja palkitsevaa, niin on myös niitäkin hetkiä kun ei loista sitten yhtään tässä kasvatushommassa.
Olisi ihanaa, jos vanhemmat uskaltaisivat enemmänkin kertoa näistä lapsiarjen nurjista puolista, ilman että saisi sontaa niskaansa. Uskon että jokaisella vanhemmalla on joskus menny kuppi nurin. Jotkut osaa handlata sen tilanteen rauhallisemmin ja jotkut taas ovat temperamenttisia. Eihän mikään oikeuta lapselle haistattelemaan, eihän sitä pitäis tehdä aikuisellekaan. Mutta joskus me aikuisetkin vajotaan lapsen tasolle. Uskon että asioista keskusteleminen jälkikäteen auttaa niin lasta kuin vanhempaa käsittelemään sitä asiaa niin, että siitä voi päästä yli. Ehkä nää asiat ei unohdu ikinä lapselta ja aikuisenakin muistellaan miten hurjalla tuulella äiti oli, mutta ehkä ja todellakin toivottavasti muistetaan myös se, miten asiat aina juteltiin halki. Ja että äitikin oli oikeasti pahoillaan, eikä vain juteltu sen takia että on pakko, tai että hyväksyttäisiin käytös sen takia että ”ainakin meillä jutellaan nää asiat halki”.
Uskon että vanhempana myös näistä tilanteista voi oppia jotain. Eli kohti parempaa vanhemmuutta siis tästä. Toivottavasti. Hyvää sunnuntaita kaikille ❤️
Ps. Kiitos kaikille niistä ihanista viesteistä instan puolella. Tuli kyllä tarpeeseen ❤️
Meillä oli eilen ihana päivä 5 v kanssa. Käytiin tuhlaamassa hänen synttärirahoja siellä, mihin hän halusi. Ostettiin kolme mekkoa ja koruja. Käytiin syömässä pullat. ”Ihan sikakiva päivä oli!” Sanoi mun viis vee.
Sit tuli ilta. Tuli kiukut. Tuli uhma. Ja mä haistattelin mun lapselle. Minä. Aikuinen ihminen. Minä AIKUINEN ihminen en osannut hillitä itseäni LAPSEN uhman edessä ja alennuin ihan törkeän alas. Olo on kauhea.
Saatiin onneksi puhuttua ja sovittua, mutta tää olo tulee pysymään tälläisenä pitkään. 😔 Harmittaa. Surettaa. Itkettää oma käytös.
Ja miks ihmeessä kerron tällästä, varsinkin kun mua on ruodittu siitä että oon ilmeisesti niin surkea mutsi. Tästähän saa vaan lisää aseita mua vastaan. No kerron siksi, koska haluaisin että näitä vanhemmuuden huonojakin hetkiä tuotaisiin esille. Että vaikka 95% ajasta onkin ihanaa ja palkitsevaa, niin on myös niitäkin hetkiä kun ei loista sitten yhtään tässä kasvatushommassa.
Olisi ihanaa, jos vanhemmat uskaltaisivat enemmänkin kertoa näistä lapsiarjen nurjista puolista, ilman että saisi sontaa niskaansa. Uskon että jokaisella vanhemmalla on joskus menny kuppi nurin. Jotkut osaa handlata sen tilanteen rauhallisemmin ja jotkut taas ovat temperamenttisia. Eihän mikään oikeuta lapselle haistattelemaan, eihän sitä pitäis tehdä aikuisellekaan. Mutta joskus me aikuisetkin vajotaan lapsen tasolle. Uskon että asioista keskusteleminen jälkikäteen auttaa niin lasta kuin vanhempaa käsittelemään sitä asiaa niin, että siitä voi päästä yli. Ehkä nää asiat ei unohdu ikinä lapselta ja aikuisenakin muistellaan miten hurjalla tuulella äiti oli, mutta ehkä ja todellakin toivottavasti muistetaan myös se, miten asiat aina juteltiin halki. Ja että äitikin oli oikeasti pahoillaan, eikä vain juteltu sen takia että on pakko, tai että hyväksyttäisiin käytös sen takia että ”ainakin meillä jutellaan nää asiat halki”.
Uskon että vanhempana myös näistä tilanteista voi oppia jotain. Eli kohti parempaa vanhemmuutta siis tästä. Toivottavasti. Hyvää sunnuntaita kaikille ❤️
Ps. Kiitos kaikille niistä ihanista viesteistä instan puolella. Tuli kyllä tarpeeseen ❤️
Heippa. Ensinnäkin haluan sulle laittaa, että sulla on ihan huippu blogi ❤️ ihana lukea avointa elämänmakuista tekstiä, jossa on pilke silmäkulmassa. 2 pienen lapsen yh äitinä voin hyvin paljon samaistua moneen tekstiin ja ihanaa kun puhut asioista suoraan ja kaunistelematta. Se on surullista kun nykyisin vanhemmuus on sitä toisten vanhempien arvostelua, asioiden kiillotusta ja kilpailua. Miksei vanhemmuutta voida somessa ja muualla tukea ja tsempata?
VastaaPoistaHei! Kiva kun tykkäät, tosi kovaa jännittää kyllä näitä juttuja kirjoitella just sen takia, kun hirveän monet ei sitä tee. Ei se arki aina oo ruusuilla tanssimista ja välillä vaan menee kuppi nurin. Tai koko astiasto 😂 Oon ihan samaa mieltä tossa, että vanhempien tulisi ehdottomasti kilpailun ja muun sijasta tukea ja tsempata toinen toistaan. Kiitos kommentista, olipa mukava ylläri että joku oli jaksanut kirjoittaa! 😍
Poista