Siirry pääsisältöön

Haistattelin omalle lapselleni

Haistattelin omalle lapselleni. Minä, aikuinen ihminen. Minä, ÄITI!

Meillä oli eilen ihana päivä 5 v kanssa. Käytiin tuhlaamassa hänen synttärirahoja siellä, mihin hän halusi. Ostettiin kolme mekkoa ja koruja. Käytiin syömässä pullat. ”Ihan sikakiva päivä oli!” Sanoi mun viis vee.



Sit tuli ilta. Tuli kiukut. Tuli uhma. Ja mä haistattelin mun lapselle. Minä. Aikuinen ihminen. Minä AIKUINEN ihminen en osannut hillitä itseäni LAPSEN uhman edessä ja alennuin ihan törkeän alas. Olo on kauhea.

Saatiin onneksi puhuttua ja sovittua, mutta tää olo tulee pysymään tälläisenä pitkään. 😔 Harmittaa. Surettaa. Itkettää oma käytös.

Ja miks ihmeessä kerron tällästä, varsinkin kun mua on ruodittu siitä että oon ilmeisesti niin surkea mutsi. Tästähän saa vaan lisää aseita mua vastaan. No kerron siksi, koska haluaisin että näitä vanhemmuuden huonojakin hetkiä tuotaisiin esille. Että vaikka 95% ajasta onkin ihanaa ja palkitsevaa, niin on myös niitäkin hetkiä kun ei loista sitten yhtään tässä kasvatushommassa.



Olisi ihanaa, jos vanhemmat uskaltaisivat enemmänkin kertoa näistä lapsiarjen nurjista puolista, ilman että saisi sontaa niskaansa. Uskon että jokaisella vanhemmalla on joskus menny kuppi nurin. Jotkut osaa handlata sen tilanteen rauhallisemmin ja jotkut taas ovat temperamenttisia. Eihän mikään oikeuta lapselle haistattelemaan, eihän sitä pitäis tehdä aikuisellekaan. Mutta joskus me aikuisetkin vajotaan lapsen tasolle. Uskon että asioista keskusteleminen jälkikäteen auttaa niin lasta kuin vanhempaa käsittelemään sitä asiaa niin, että siitä voi päästä yli. Ehkä nää asiat ei unohdu ikinä lapselta ja aikuisenakin muistellaan miten hurjalla tuulella äiti oli, mutta ehkä ja todellakin toivottavasti muistetaan myös se, miten asiat aina juteltiin halki. Ja että äitikin oli oikeasti pahoillaan, eikä vain juteltu sen takia että on pakko, tai että hyväksyttäisiin käytös sen takia että ”ainakin meillä jutellaan nää asiat halki”.

Uskon että vanhempana myös näistä tilanteista voi oppia jotain. Eli kohti parempaa vanhemmuutta siis tästä. Toivottavasti. Hyvää sunnuntaita kaikille ❤️

Ps. Kiitos kaikille niistä ihanista viesteistä instan puolella. Tuli kyllä tarpeeseen ❤️

Kommentit

  1. Heippa. Ensinnäkin haluan sulle laittaa, että sulla on ihan huippu blogi ❤️ ihana lukea avointa elämänmakuista tekstiä, jossa on pilke silmäkulmassa. 2 pienen lapsen yh äitinä voin hyvin paljon samaistua moneen tekstiin ja ihanaa kun puhut asioista suoraan ja kaunistelematta. Se on surullista kun nykyisin vanhemmuus on sitä toisten vanhempien arvostelua, asioiden kiillotusta ja kilpailua. Miksei vanhemmuutta voida somessa ja muualla tukea ja tsempata?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiva kun tykkäät, tosi kovaa jännittää kyllä näitä juttuja kirjoitella just sen takia, kun hirveän monet ei sitä tee. Ei se arki aina oo ruusuilla tanssimista ja välillä vaan menee kuppi nurin. Tai koko astiasto 😂 Oon ihan samaa mieltä tossa, että vanhempien tulisi ehdottomasti kilpailun ja muun sijasta tukea ja tsempata toinen toistaan. Kiitos kommentista, olipa mukava ylläri että joku oli jaksanut kirjoittaa! 😍

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”. 
Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan. 

Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä.
Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyvää ja muutenkin tuo…

”Läski wt -mutsi ja rumat kakarat”

Mun blogisivuille tuli viikonloppuna joku ihme pahanmielen purkaus -hyökkäys. Sain ihan jäätäviä kommentteja tänne blogiin. Oon kyllä odotellut tätä tapahtuvaksi, mutta yllätys oli se, että ne kaikki tuli saman päivän aikana ja loppui, kun vaihdoin asetuksista että vain google -tilin omistavat voivat tänne kommentoida.

Läheisten kanssa epäiltiin, että takana on yksi sama ihminen, tai maksimissaan kaksi. Kirjoitustyyli oli niin samanlaista. Ja selkeästi kyseessä ei ollut mikään random ryöppy, vaan suunniteltu hyökkäys kun kommentit tulivat noin järjestelmällisesti lyhyen ajan sisään.



Vaikka mun ulkonäköä on ruodittu jossain facen ryhmissä ja äitiydestä ihan mun vitseihin asti siellä whatsappryhmässä niiden muiden äitien osalta, niin yllätti kyllä miten erilaista tää blogiin kirjoittelu oli. Jotenkin tosi vaikea oli suhtautua niihin, kun en tiennyt pitääkö ne julkaista blogiin ja vastata näille tyypeille, vai antaa olla? Päädyin jakamaan niitä instan puolelle ja sain aivan valtavasti pa…

Kun tarvin muiden mielestä ammattiapua

Mun ei oo tarkoitus loukata tällä ketään yhden lapsen vanhempaa, jonka lapsi on pieni. Mä vihasin ja vihaan edelleen sitä, että sanotaan ”odota kun se lapsi kasvaa”, mutta nyt mun on pakko sanoa se. Ja muistakaa että en tarkoita tällä tekstillä mitään pahaa nuoria yhden lapsen äitejä kohtaan. 🙏🏻 Vaan korostaa näitä meidän täysin eri lähtökohtia. Mutta nyt seuraa todella pitkä avautuminen näistä mua loukanneista ihmisistä. 
Musta siis puhuivat paskaa juurikin nuoret, parikymppiset yhden pienen lapsen vanhemmat (okei, yksi kolmekymppinenkin kolmen lapsen poikkeus siellä oli myös sekä yksi kahden lapsen äiti, mutta jo alkuun tuli aika selväksi että he rakastaa jauhaa muista, joten..). He arvostelivat mun äitiyttä ja mua ihmisenä tosi kurjalla tavalla ja spekuloivat mun elämää tosi rankasti.


Mä sain sanottua oman kantani kyllä, lisäsin ne uuteen ryhmään, sanoin oman näkemykseni ja lähdin vetään. Mutta se mitä mä en sanonut, mitä mä olisin halunnut sanoa joka tuli vasta myöhemmin mun miel…