Siirry pääsisältöön

Ajatuksia äitiydestä



Äitiys on sitä, että joudut käymään vessassa yleisön edessä. (Samalla kun joku tekee vielä tuhoja vessassa ja vetää vessanpönttöä kesken kaiken. Se kylmä vesi persiissä... 🥶).

Äitiys on sitä, että imetät yhden lapsen yöllä takaisin uneen ja juokset toiseen huoneeseen, kun toinen lapsi heräsi itkien nähtyään pahaa unta. Etkä sit nukahdakaan takas ihan heti. Tänks! 

Äitiys on jäähtyneitä kahvikupillisia ja ruokia. Tai ”pikaruokia”, niinku joku leikkele nopeasti napattuna kun ei muuta kerkee.


Äitiys on loputon määrä rakkautta lapsia kohtaan ja jatkuvaa huolen kantamista heistä, niin hyvässä kuin pahassa. Äitiys on myös kirosanojen pihisemistä hampaidenvälistä, kun taas tapahtuu jonkinsortin ydinräjähdys jossain puolella taloa. 

Äitiys on univajetta, mutta toisinaan myös hämmästyneenä heräämistä, kun lapset yllättävät ja nukkuvatkin koko yön. Tai sit et oo vaan heränny mihinkään huutamiseen, ku oot ollu niin väsyksissä ja sun puoliso hoiti kaikki heräilyt. 😬

Äitiys on naurua ja hassuttelua. Äitiys on tahmeita sormia ja kuolaisia pusuja. Ja tussinjälkiä seinissä, pöydissä, lakanoissa, vaatteissa...

Äitiys on ovenpaiskomista ja ”oot tyhmä!” kuuntelua. Totuus tulee lasten suusta?

Äitiys on toisinaan kuin palapeliä ja  lottoamista; toivot, että saat loksautettua oikeat palat kohdilleen ja saat arvottua oikeat numerot. Tai edes suht hyvät numerot. Sellaiset, joilla pärjäisi hyvin. Tai ees jotenkin.



Äitiys on kaunis lahja. Äitiys on uniikkia jokaisen kohdalla. Äitiys on erilaista jokaisen kohdalla. Äitiys on yhteisöllistä, mutta toisinaan myös yksinäistä. Ja joskus se vaan on myös perseestä, kun sairastatte viidettä vatsatautia vuoden sisään, vaikka huolehtisitte käsihygieniasta kuinka hyvin. 

Mutta, loppujen lopuksi jokainen meistä yrittää parhaansa ja kaipaa joskus vertaistukea toisilta vanhemmilta. Jokainen meistä on omanlainen vanhempi, eikä ole vain yhtä oikeaa tapaa suorittaa vanhemmuutta. Nostetaan siis toisiamme ylös, sen sijaan että painettaisiin toisiamme alas. Eiks ni? 😎

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

”Ei pitäis olla niin v*tun vaikeaa”

Mä oon niin kyllästynyt siihen että mulla ei saisi olla tunteita tästä tilanteesta, koska ”ei pitäis olla niin vitun vaikeaa pysyä yhtä kuukautta sohvalla ja hoitaa ne lapset ihan ite”.  Ei saisi valittaa siitä, että jouduit jäämään lasten kanssa kotiin, koska joku muu ei nää lapsiaan ollenkaan. Ei saisi valittaa että oot kuukauden täysin palkatta, koska joku joskus joutui lähtemään evakkoon tai sotimaan.  Mutta tää on henkistä sotaa. Mä tiedän vallan mainiosti, että tilanne on vakava. Siksi mä täällä kotona olen lapsien kanssa. Ilman sitä palkkaa. Teen oman osani sillä, että pyrin välttelemään kontakteja ja muuta turhaa ravaamista. En oo vähätellyt tätä tautia. Mä osaan myös hoitaa omat lapseni, osaan tarjota virikkeitä. Mutta kun ollaan enemmän ja vähemmän tässä elokuusta asti sairasteltu, viime kuukausina oikein urakalla putkeen ja ollaan oltu kotona jo ennestään jatkuvalla syötöllä, niin kyllähän tää tilanne on henkisesti raskas. Kun työ tekee mielenterveydelle hyv

”Hätäkeskus, miten voin auttaa?”

Juttelin miehen kanssa keittiössä päivän asioista ja lapset leikkivät olkkarissa. Meillä oli jotain tärkeitä asioita joita piti käydä läpi rauhassa.  Tytöt leikkivät olohuoneessa omia leikkejään, vauva nukkui päikkäreitään ja oltiin annettu meidän 3vlle tabletti, että saisi sieltä katsella ohjelmaa. Siinä jutellessa aloin koko ajan kiinnittää enemmän huomiota siihen, että jostain ”kaukaa” kuuluu naisen puhetta, joka ei tuntunut tulevan mistään ohjelmasta.  Keskeytin miehen ja kysyin, että kuuletko säkin ton? Kuka puhuu? Onks täällä joku?? Mies kattoo mua ihmeissään ja yhdessä siinä hetki kuunnellaan, kun meidän 3v juttelee jollekin naiselle.  Juostaan olkkariin, eikä ketään näy missään! Yhtäkkiä tabletista kuuluu kovaa ”HÄTÄKESKUS, HALOO? HALOO?” Ei s a a t a n a. Meidän lapsi soitti HÄTÄKESKUKSEEN! Mies ottaa tabletin lapsen kädestä ja kertoo, että lapsi pääsi soittamaan vahingossa. Hätäkeskus varmistaa, että mitään hätää ei siis ole, johon toistetaan vielä että

En halua olla jatkuvasti läsnä lapselleni.

Vaikka olenkin vanhempi, en ajatellut uhrata koko elämääni pelkästään lapsilleni. On todella hassua törmätä kerta toisensa jälkeen siihen, että sua ei saa väsyttää, sua ei saa vituttaa, sua ei saa ärsyttää, et saa kaivata omaa aikaa jne sen jälkeen, kun susta tulee äiti tai isä. Läsnäily tuntuu olevan joka paikassa muotia. ”Ole läsnä lapsellesi! Ole inspiroiva! Pysähdy ja nauti joka hetkestä!” Jne. Lauseet voisivat yhtä hyvin olla ”Unohda itsesi kokonaan koska olet vanhempi! Väännä verenmaku suussa kaikkea luovaa! ”Ole sydärin partaalla, koska et saa hetkenkään lepoa!”   Mun mielestä on tärkeää, että vanhemmat saa sanoa tunteitaan ääneen, ilman että heitä leimataan huonoiksi vanhemmiksi, tai etteivät rakastaisi lapsiaan, tai että menee aina huonosti. Mä en yhtään ihmettele miksi niin moni vanhempi on ihan loppuun palanut. Lapset kun valvottaa yöt ja itse pitää herätä skarppina töihin kello 5, hoitaa työt, mennä kotiin ja hoitaa siellä kotityöt ja lapset jne, niin onhan se