Mä olen introvertti. Pidän omasta rauhasta, viihdyn täydellisesti yksin ja vain harvoin kaipaan toisia ihmisiä ympärilleni. Eri asia tietysti oma perhe.
Nyt tää introverttiys luonteena alkaa olemaan vaan aika hankala asia, mitä enemmän lapset kasvaa. Pitää olla tekemisissä enemmän toisten vanhempien kanssa, kun lapset alkaa muodostamaan kaverisuhteita. Lapsille tulee kavereita kylään, lasta pitää kuskata kylään, on kaverisynttäreiden pitämistä sukujuhlien lisäksi, on harrastuksia ja niihin liittyviä erilaisia talkootöitä ja muita. Jne.
Asiaa helpottaa onneksi ekstrovertti puoliso, joka mielellään hoitaa osansa näistä treffeistä, harrastuksista ja muista sosiaalisista kanssakäymisistä. Elämä introvertin ja ekstrovertin kesken voi toisinaan olla hankalaa, jos he eivät ymmärrä toisiansa. Meillä onneksi on tässä vuosien saatossa kasvanut ymmärrys toisen luonnetta kohtaan niin, että mun mies ymmärtää, että en ihan oikeasti välttämättä vaan jaksa taipua kaikkiin sosiaalisiin kohtaamisiin.
Tottakai käyn puolison kanssa yhdessä kuitenkin esim sukujuhlissa jne, järjestän synttäreitä lapsille ja tapaan muita ihmisiä. On tärkeää puolisollekin että edes joskus saan itsestäni irti sen verran, että meen edustamaan yhdessä meidän perhettä, eikä puolison tarvi tehdä sitä aina yksin.
Monet pitävät introverttejä itsekkäinä. Ihmiset eivät ymmärrä että emme ole itsekkäitä, vaan meille sosiaaliset tilanteet saattavat toisinaan, tai oikeastaan joka kerta, olla tosi raskaita. Esimerkiksi mä saatan väsyä helposti myös ihan omien lastenikin vaatimaan huomioon, jos heillä on sellainen päivä, että kaikki kaipaavat sitä erityisen paljon.
Näiden sosiaalisten tilanteiden jälkeen menee monta päivää siihen, että palaudun ennalleen. Oloa voisi verrata melkein krapulaan; on tosi väsynyt ja ajatukset ihan sumuisia. Tätä voi tosiaan kestää jopa parikin päivää.
Introverttiys on myös hankala piirre työelämässä. Joskus on heti herättyä sellainen fiilis, että ei millään jaksaisi olla sosiaalinen, mutta on pakko koska on työpäivä. Sehän ei ole todellakaan työkavereiden vika, jos oot introvertti eikä sua just nyt huvita, vaan silloin on pakko yrittää orientoitua siihen että töissä oot töissä ja kotona voit sitten ”mököttää” ihan rauhassa.
Mutta jos sattuu niin, että kertakaikkiaan töissä tai muussa sosiaalisessa tilanteessa ei vaan saa itseään nostettua sen luonteenpiirteen yli just sillä hetkellä, niin lohduttavaa on ehkä se ajatus, että introvertti ei (tai siis mä en ainakaan) koskaan oo kenellekään ilkeyttään hiljainen ja sulkeutunut. Jokaisella on niitä huonojakin päiviä ja niitä tulee muillekin kuin vain meille.
Iltalehdessä oli hyvä kiteytys introverttiydelle! 😁
Kommentit
Lähetä kommentti